Kiinalainen kohopenkki

Pensasmustikan ruska

 Kompostorit ovat täynnä ja johonkin oli ulkoruukkujen pakkasen mustuttamat kukat ja ruukkujen mullat saatava. Muistin lukeneeni kiinalaisista kohopenkeistä, johon kootaan kerroksittain lahoavaa kasvijätettä, multaa ja lehtiä. Tein oman sovelluksen.

Kohopenkin paikaksi valikoitui rannassa oleva niemi ja sen tontin reunanpuoleinen sivusta. Niillä nurkilla majailee toinen Kivi-kompostereista, ja ajattelin että jos kohopenkki ei osoittaudu hyväksi ratkaisuksi, niin lapioin ensi kesänä koko penkin kompostoriin. Toinen syy oli se, että haluan rantaan kevätkukkia, erityisesti narsisseja.

Alimmaiseksi levitin kunnon kerroksen samomalehtiä. Kukat varsineet olin katkonut jo pari viikkoa sitten. Ne odottelivat kompostorin takana vanhan uimapatjan päällä. Nyt kippasin ne sanomalehtien päällä. Seuraavaksi kannoin ruukut rantaan ja tyhjensin mullat lecasorineen viherjätteen päälle. Kasa oli tässä vaiheessa aika korkea, joten ei muuta kuin kumpparit jalkaan ja tallaamaan läjää kasaan. Lopputulos oli noin 30 cm korkea ja parineliöinen penkki.

Varastossa odotteli istuttamista vielä yksi iso ja pari pienempää pussillista narsisseja, yksi pussi suuria keltaisia, kerrottuja tulppaaneja ja pari pientä pussia vaaleanpunaisia helmihyasintteja ja metsätulppaaneja. Asettelin tulppaanit kohopenkin keskelle ja narsissit ympärille, siinä toivossa että jänikset ja vesirotat pelästyvät narsissien hajua ja antavat tulppaanien olla rauhassa. Pinkit kevätkukat oli tarkoitus istuttaa muualle, mutta lopussa väsähdin ja tökkäsin nekin tähän uuteen penkkiin.

Lopuksi kärräsin jälkikasvun avustamana uutta multaa 10 senttiä koko komeuden päälle.Nyt kohopenkki saa laskeutua muutaman viikon, sitten lisään uutta multaa vielä jonkin verran ja lopuksi se saa päälleen lehtikatteen.

Voi tietysti olla että jos tulee oikein kova talvi eikä lumi kunnolla suojaa kohopenkkiäni, kukkasipulit paleltuvat. Mutta olen aikaisemminkin kasvattanut kevätkukkia niin, että olen levittänyt maahan vähän multaa, sipulit siihen ja ja paksu multakerros päälle, joten uskon kyllä että tämäkin onnistuu.

Ensi keväänä kevätkukkien kukittua kohopenkkiin voi istuttaa vaikka muutaman kesäkurpitsan siemenen ja kesäkukansiemeniä, vaikka ruiskukkia.

Nyt on kasvukausi lähes ohi. Kukkapenkissä kukkii kerrottu valkoinen syysasteri ja lehtikaali kukoistaa. Nyt kun lehtikaali kasvaa tuplakorkeassa viljelylaatikossa, niin se on saanut olla jäniksiltä rauhassa, ainakin toistaiseksi.

Puutarhuri vetäytyy muiden harrastusten pariin ja palaa vuonna 2016.

Hyötyä tai sitten ei

Kesäkurpitsat, herneitä ja yrttejä

Mitä voi kirjoittaa tämänvuotisesta hyötypuutarhastani? Se oli laajempi kuin aikaisemmin ja kokeilin joitain uusia lajeja. Alkukesästä vallitsi toiveikkuus ja innostus, jotka molemmat laantuivat, kun aurinkoa ja lämpöä ei tullut, tuuli kuritti ja sadevesi piiskasi kasvimaatani.

• Mansikat viihtyivät leca-harkoissa kohtuullisen hyvin. Aika usein niitä sai sateista huolimatta kastella, mutta kukkia ja marjoja tuli koko kesän ajan. Syyskuussa siirsin taimet talvehtimaan istutuslaatikkoon.
• Yrteistä salvia, timjami, rosmariini ja mintut kasvoivat hyvin ja satoa riitti kuivattavaksikin. Persilja ja lehtipersilja kituivat koko kesän. Korianterista ei tullut yhtikäs mitään.
• Mangoldin sato oli surkea.
• Papuja riitti kahdelle aterialle lisukkeeksi.
• Herneitä napsittiin parin viikon ajan suoraan suuhun.
• Salaatin ja pinaatin pilasi sade.
• Retiisit kasvoivat hyvin, mutta kukaan ei suostunut syömään niitä.
• Kolmesta kesäkurpitsan taimesta tuli kolme pitkulaista ja yksi pyöreä kurpitsa.
• Purjoista tuli läpimitaltaan viisimillisiä. Kävivät ruohosipulim korvikkeena.
• Tomaattisato, n. 10 kpl, on yrittänyt kaksi viikkoa punertua viherhuoneessa.
• Lehtikaali kukoistaa. Kirpat ovat sitä rei'ittäneet, mutta uusia ehjiä lehtiä tulee koko ajan lisää. Piilotan lehtiä kaikkeen mahdolliseen, minkä vuoksi teini kutsuu lehtikaalia vihollisekseen.

Saattaa olla, että ensi vuonna hyötypuutarhani istutuslaatikoissa ja säkeissä kasvaa jotain ihan muuta. Esimerkiksi auringonkukkia tai pioniunikkoja.

Leijonankorva ja daaliat

Daalia

Yhtenäkään aikaisempana kesänä en ole epäonnistunut niin monen kesäkukan kanssa kuin tänä vuonna. Leijonankidat, koristetupakat ja monet muut siemenestä kylvämäni kesäkukat nitistyivät täysin kesäkuun hurjissa säissä. Onneksi torilta löytyi korvikkeita.

Leijonankorva, uusi tuttavuus, jonka pussi tarttui mukaan siemenostoksilla, koska kuvassa oli erikoisen näköinen, hassu, keltainen töyhtökukka. Istutin ruipelotaimet ylijääneeseen isoon ruukkuun kesäkuussa, pienin odotuksin. Alku oli vaikea, mutta heinäkuussa taimet vahvistuivat ja alkoivat kasvaa ja kasvaa. Elokuun loppupuolella näytti siltä, että minulla on ruukullinen isokokoisia nokkosia. Pituuskasvu jatkuu vieläkin ja kasvien päähän on muodostunut piikikkäitä pallukoita, mutta ei kukkia. Ei siis minkäänmoista palkintoa kastelusta, lannoittamisesta ja hoivasta. Ilmeisesti luontokin pitää leijonankorviani kelvottomina, sillä Valio-myrskyn ainoa saavutus puutarhassani oli se, että leijonankorvaruukku oli pudonnut portailta kumolleen maahan.

Mutta daaliat, oi daaliat. Oli alkukesä niillekin vaikea, mutta elokuun lopusta lähtien ne ovat kukkineet aivan hurjasti. Uusia kukkia aukeaa joka päivä, kaikissa väreissä. Niitä on 7 suurta ruukullista ja nyt kaikki ovat kukassa. Yhdessä ruukussa on suurikokoisempaa lajiketta ja se vasta aloittaa kukintaa. On siis sen verran hidas, että jos vain tietäisin mitä lajiketta se on, niin en tilaisi sen siemeniä ensi keväänä. Mutta en tiedä, koska ruukutuksessa menivät kaikki nimet sekaisin.

Pelargonit alkoivat kukkia kunnolla vasta elokuussa. Syyskuun alun sateet tuhosivat kukat, mutta kun siirsin pelargonit terassille sateen suojaan, kukinta alkoi uudestaan. Eilen siirsin pelargonit viherhuoneeseen talvehtimaan. Yhteensä 25 ruukkua, 23 eri lajiketta. Osa lähti ystävän parvekkeelle syksyä kaunistamaan ja loput päätyvät ensimmäisten yöpakkasten jälkeen kompostiin. Kompostiin päätyvät myös kevään siemenistutuspelargonit. Niistä ei tullut mitään sellaista, jonka haluaisin säilyttää. Taidan muutenkin lopettaa pelargonien siemenkasvatukset. Pistokkaita hankkimalla saa paljon kauniimpia ja hienompia lajikkeita.

Keväällä istutin myös sipuleita pariin ruukkuun, John Taylorin vinkistä. Toisesta ruukusta ei tullut mitään, mutta ruostekukat onnistuivat ruukussa hyvin ja kukkivat nyt ja toivottavasti vielä pitkään. 

Daalioita

Katsaus kesään

Niinhän siinä sitten kävi, että kun laittaa otsikoksi "Lomaprojekti nro 1", niin ei yhtään huvita kirjoittaa jatko-osaa, jonka nimi olisi "Lomaprojekti nro 2". Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö muitakin projekteja olisi tullut kesän aikana toteutettua.  Sää ei heinäkuussa puutarhatöitä suosinut, mutta jotain sain kuitenkin aikaan:

Nro 2: Laajensin suunnitelmieni mukaan kukkapenkkiä Eino-rhodosta alas- ja ylöspäin kiviterassin ympäri. Istutin punakuusaman ja jaloangervoja. Tarkoitus oli säästää tilaa myös ensi kevään taimiostoksille, mutta nyt syksyn alennusmyyntien jälkeen kukkapenkki on kyllä täynnä. Ensin sinne tuli nukka-alppiruusu "Edelweiss" ja sitten mooseksenpalavapensas, punapäivänkakkaroita, sulkaneilikoita, lisää jaloangervoja, alppiakileijoja, konnanyrtti, kurjenpolvia sekä aikamoinen määrä kukkasipuleita.

Nro 3: Aitaa peittämään istutin villiviinejä ja kiinanlaikkuköynnöksen. Samalla syntyi istutuspaikkoja kukkasipuleille. Tänä vuonna olen upottanut multaan erityisesti narsisseja ja erilaisia kasvitieteellisiä tulppaaneja, metsätulppaaneja ja villitulppaaneja. Mutta myös jättilaukkoja ja helmihyasintteja ja pikkuisen muitakin kevätkukkijoita.

Nro 4: Alapihalle, aivan rajalle, vierasmajan viereen istutin kaksi suurta suomentatarin siirtotaimea, jotka sain kolleegalta. Niistä olisi tarkoitus tulla vähän näkösuojaa ja samalla toivon, että ne kuivattaisivat märkää aluetta. Paikka on sellainen että ne saavat levitä siinä rauhassa. Toivottavasti pärjäävät hyvin rikkaruohoille.

Lisäksi olen istuttanut lukuisan joukon perennoja vanhoihin ja uudempiin kukkapenkkeihin. Varsinkin kesän 2014 uusi kukkapenkki kaipasi vielä täydennystä.

Kuluneen kesänä on ihmetyttänyt se, miten valtavan hyvin perennat kasvoivat kummallisista säistä huolimatta. Perennat kasvoivat pituutta jopa kaksinkertaisesti normaaliin verrattuna. Esimerkiksi palavarakkaus, värimintut ja syysvuokko olivat varsinaisia hujoppeja. Salkoruusu kukkii vieläkin noin kahden ja puolen metrin korkeudessa. Kylminä kausina kukinnat jatkuivat ja jatkuivat.

Kesällä 2014 istutin monenlaisia saksankurjenmiekkoja ja päivänliljoja. Päivänliljat kukkivat koko heinäkuun alusta alkaen tähän päivään asti, ainakin yksi on ollut kukassa koko ajan. Mutta saksankurjenmiekoista vain yksi vaivautui kukkimaan tänä vuonna. Täytyy toivoa parempaa suoritusta ensi kesäksi.

Kesän ilonaiheita ovat olleet mm. tiikerinliljat, joita istutin Paul Olssonin innoittamana pioneiden väleihin. Sieltä ne nousivat majesteetillisiin mittoihin elokuussa ja kukkivat vielä syyskuun lopussa.

Tiikerinlilja syyskuussa

Lomaprojekti nro 1

Yli kymmenen vuotta sitten, kun kiviterassi laajennettiin ja kunnostettiin ja sen reunassa kasvava rinneangervorivistö uusittiin, rivistöön jätettiin aukko. Ajatuksena oli, että aukon kohdalle tehtäisiin portaat. Aukon toiselle puolelle istutin aluksi ruusuja, mutta ne kuolivat heti ensimmäisenä talvena. Istutin tilalle rinneangervoja, jotka kasvoivat nopeasti yhtä suureksi kuin aukon toisella puolella.

Portaita ei rakennettu, vaan rakennettiin talo ja sen myötä kulkureitit muuttuivat. Aukon kohdalla ei ole mitään tarvetta portaille. Viime kesänä tein kukkapenkin aukon alapuolelle ja istutin aukon kohdalle keltaisen kellokärhön. Ajattelin jo tuolloin että kärhö tarvitsee jotain jota pitkin kiipeillä.

Terassin reunassa on koko matkalla noin puoli metriä syvä ja 30 senttiä leveä multa-allas, johon rinneangervot on istutettu. Kukaan ei muistanut, onko multaa myös aukon kohdalla vai onko siinä vain hiekkaa. Kiveys siinä oli joka tapauksessa reunaan asti, ja koko alue oli pahasti heinitynyt jaa rikkaruohottunut vuosien varrella.

Ryhdyin tutkimaan. Leikkasin pahimmat rikkaruohot pois ja nostin rautakangella kivet. Jokaisen kiven alla oli murkkupesä, joten poistuin paikalta ja annoin murkuille muuttoaikaa. Viime kesänä näin juuri tällä kohdalla kukkapenkkiä tehdessäni käärmeen luikertelevan kivimuurin alle, joten toivoin myös käärmeen ottavan onkeensa ja poistuvan paikalta. Näin vain 20 senttiä häntäpäätä, joten en tiedä, oliko käärme kyy vai rantakäärme.

Työmaa

Kivien alla oli puhdasta hiekkaa. Revin rikkaruohot maasta talikon ja puukon avulla. Kaivoin reunaan   istutuskuopan rinneangervolle ja rajasin istutusalueen reunan kivillä. Tämä kaikki sujui ripeästi. Mutta sitten piti asetella kivet takaisin. Alue oli nyt pienempi, joten samoihin paikkoihin niitä ei voinut laittaa. En kyllä palkkaisi itseäni minkäänmoisiin kivihommiin. Aurinko porotti, hiki virtasi, sormiin sattui, eivätkä kivet mitenkään asettuneet nätisti. Lopputulos oli se että jostakin on löydettävä pari noin 10 cm leveää ja 20 cm pitkää liuskekiveä, kaipa meillä jossain kasassa sellaisia on.

Mutta rinneangervolle on nyt valmis istutuskuoppa, pitää vain löytää hyvä kotimainen taimi. Yksi riittää, sillä istutusväli on 80 cm. 2004 ostin taimet Viherlaakson ihastuttavalta, yksityiseltä taimitarhalta, mutta sitä ei enää ole.

Sitä mukaa kun meidän yläpihalta on rakentamisen jäljiltä jääneet erilaiset lautakasat hävinneet, on tilalle tullut muita kasoja. On hiekkakasa, multakasa, kahdenlaisen soran kasat ja kivituhkasäkki. Ja polttopuukasa. Jokaiselle jotakin. Kottikärryistä suorastaan taistellaan. Niitä on kolmet, mutta ainakin yksistä on aina kumi puhki.

Tähän ensimmäiseen lomaprojektiini ei kyllä multaa mene kuin puoli kärryllistä. Multaa on 12 kuutiota, joten multaisia lomaprojekteja on suunnitteilla useita.

Loma-aikani osuu kerrankin yhteen ruusujen ja pionien kukkinnan kanssa, kiitos kylmän alkukesän. Kyllä kelpaa kottareita työnnellä rinnett' ylös ja alas, kun matkalla voi nuuhkia ruusuntuoksuja.

Neidonruusu ennen sadetta

Kärsivällisyys palkitaan

Kaksi vuotta sitten tekemäni suuri kohopenkki, joka on kulkenut nimellä "Pohjoismaiden värit", näyttää nyt siltä kuin se olisi ollut tuossa alapihalla, kivipengerryksen edessä aina.

Osan kasveista istutin vasta viime kesänä, mutta kukkapenkki näyttää todella rehevältä ja runsaalta, multaa ei näy enää missään, vaikka en ole sinne mitään kesäkukkia istuttanut. Perustin kukkapenkin nurmikon päälle siten, että alimpana on paksu kerros sanomalehteä, sen päällä alimpana nuorta kompostia, seuraavaksi vanhaa kompostia ja päällimmäisenä ostomultaa. Kompostia ja multaa on yhteensä n. 40 senttiä.

Viime kesänä kasvit olivat pieniä. Monet niistä kyllä kukkivat, jotkut, kuten palavarakkaus, oikein komeastikin. Perennat kasvattavat ensin juuria ja alkavat sitten kasvaa maan päällä ja nyt vaikuttaa siltä että että juuret ovat tavoittaneet ravinteikkaan kompostikerrokset ja kasvu on aivan hurjaa. Esimerkiksi värimintut ovat reilusti yli metrin jo nyt.

Viime kesänä punapäivänkakkarat tekivät vain lehtiä, mutta nyt ne kukkivat todella hienosti.

Punapäivänkakkaroita 

Viime kesänä jatkoin kohopenkkiä muutaman metrin ja istutin siihen erilaisia saksankurjenmiekkoja ja päivänliljoja. Kurjenmiekoista yksi on jo kukkinut, toinen kukkii yhden kukan voimin juuri nyt. Muissa ei näy nuppuja. Päivänliljoista parissa on nuppuja. Pitää olla kärsivällinen ja toivoa että ensi kesänä sitten.

Tänä kesänä teen taas kohopenkkejä, nyt varjoisempaan paikkaan. Suunnitelmissa on istuttaa ainakin töyhtöangervoja.

Toinen mieltä ilahduttanut tämän viikon kukkija on ruskolilja. Kaksi vuotta sitten sain muutaman sipulin ja istutin ne yläpihalle ison kiven viereen, jotta ne näkyisivät keittiön ikkunasta. Viime vuonna niistä ei näkynyt mitään, ja ajattelin jo, että ruskoliljojen palautusprojektini ei onnistu vieläkään. Mutta nyt kaksi niistä on kukassa ja muutama pieni liljan alkukin on näkyvissä. 

Ruskolilja

Kaikista kauimmin odotettu ilonaihe on kuitenkin ylimmän kuvan tarhaidänunikko. Se aukesi tänään. Istutin niitä neljä pientä taimea neljä vuotta sitten. Ne pysyivät juuri ja juuri hengissä liian kuivassa paikassa, eivät kasvaneet, eivät kukkineet. Viime kesänä siirsin ne alapihalle kunnostettuun kukkapenkkiin akileijojen seuraan. Ja nyt ne kukkivat. Lajike saattaa olla 'Princess Victoria Louise'.

Mikään ei kasvata kärsivällisyyttä niin kuin puutarhanhoito.

Ruukutusjoogaa

'Aquarelle'a muistuttavia pelargoneja ruukutettavana

"Rikkaruohojen kitkeminen on joogan ja fyysisen treenin yhdistelmä, jotain joka tekee ihmisen rauhalliseksi ja terveeksi", sanoo John Taylor. Kyllä käy ruukuttaminenkin sekä joogasta että voimaharjoittelusta. Ruukutusoperaatioon kun kuuluu sekä pöydän nostelua, ruukkujen kantamista alapihan talvisäilytyksesta yläpihan työpisteeseen, monenlaista mullan liikuttelua, taimien ja kukkien ja veden kantamista. Ja lopuksi täytettyjen ja sen myötä painavien ruukkujen nostelua ja kantamista paikoilleen.

Kahtena viikonloppuna olen kantanut pöydän viherhuoneesta multakasan viereen ja ruukuttanut.

Kesäkukkani voi jakaa kolmeen ryhmään: talvetettuihin ja niiden pistokkaisiin, siemenestä kasvatettuihin ja taimina ostettuihin.

Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat ennen kaikkea pelargonini.Viikko sitten siirsin kaikki talvehtineet pelargonit ulos. Ruukutin talven aikana ottamani pistokkaat ja uudet tulokkaat. Kaikki saivat kuitenkin jäädä talon suojaisemmalle puolelle, johon kovat länsituulet eivät osu ja johon paistaa vain aamuaurinko.

Viime viikonloppuna pelargonit pääsivät kukkaportaille kesää viettämään, mutta ei niillä ole ollut oikein mukava alku. Lauantaina tuuli niin että muutamat pisimmät versot ja monet kukat katkesivat, sunnuntaina tuli niskaan kaatosade.

Yritin talvettaa pelargonien lisäksi portulakkaa ja keijunmekkoa. Keijunmekko kukki vielä joulukuussa, pysyi vihreänä läpi talven ja alkoi tehdä uusia versoja aikaisin keväällä. Kunnes toukokuussa se kuoli, sai varmaan liian vähän vettä siinä vaiheessa kun viherhuoneessa alkoi päivälämpötila nousta. Portulakassa oli vähän vihreää vielä helmikuussa, mutta sitten se muuttui kokonaan mustaksi ja kuoli. Siitä tuli aivan valtavasti roskaa.

Daaliat, tsinniat, tuoksuherneet, leijonankorvat ja muut siemenestä kasvattamani ruukutin vasta tämä viikonloppuna. Ne saavat nyt puolestaan olla suojaisella puolella pihaa tämän viikon.

Daalioita riitti seitsemään suureen ruukkuun. Jokaisessa eri lajike. Oikaisin kasvatuksessa tänä keväänä sen verran, että jätin koulimisen väliin. Daaliat kasvoivat kylvöruukuissa ja kylvömullassa tähän asti. Hyvin kasvoivat, vaikka yhdessä pikkuruukussa saattoi olla neljäkin 30-senttistä tainta. Daalian varret vaurioituvat helposti, joten koulimisessa tulee aina menetyksiä. Nyt heitin vain aivan muutaman pieneksi jääneen taimen pois. Osa suurimmista taimista oli jo alkanut tehdä mukulaa, mitä pidän hyvänä merkkinä.

Tsinnioista sen sijaan en odota paljonkaan. Olin kyllä huomannut että taimet voivat vähän huonosti ja osa kuolikin, mutta en ollut huomannut, että niissä oli kirvoja. Istutin vain terhakkaimmat taimet, kaikki lajikkeet samaan ruukkuun. Ruukku on eristyksissä. Ehkä eilinen vesisade karkotti kirvat. Tulee mitä tulee, ehkä ei mitään.

Leijonankidat olivat vasta noin sentin mittaisia, samoin koristetupakat. Päätin haluta laiturin viereen väriä jo alkukesästä eikä vasta syyskuussa, joten ostin torilta padan keskelle 10 kukkivaa leijonankitaa ja istutin omat taimet padan reunoille. Voi olla että eilinen kaatosade teki pikkutaimista heti selvää jälkeä.

Tuoksuherneet itivät jostain syystä erittäin huonosti. Taimia tuli vain kymmenkunta, osa niistäkin aika kelvottomia ruipeloita. Istutin kaikki nekin yhteen isoon saviruukkuun.

Koska oma kesäkukkatuotantoni kanssa on siis tänä vuonna daalioita lukuunottamatta vähän niin ja näin, olen parin viime viikon aikana tehnyt täydennysostoksia torilta ja taimiliikkeistä. Kolmannen ryhmän kukkia ovat mm. leijonankitojen lisäksi muutama riippapelargoni, vaaleankeltaiset isosamettikukat, oranssi petunia ja neilikka, valkoinen kesäkynttilä, lobeliat ja annansilmät. Ja Muhevaiselta uusi portulakka.

Viikko sitten noudin Kallen Kukkatarhan verkkokaupasta talvella ostamani 20 pelargonia ja 12 yrttiä. Pelargonit ovat sellaisia kauniin pinkkejä, terälehdissä vähän vaaleampaakin sävyä. Äkkiseltään katsottuna hyvinkin samanlaisia kuin Tukholman messuilta suurella vaivalla kantamani 'Aquarelle'...

Tsinnia-tilannekaan parani kerralla, kun kaarsin kotimatkalla Muhevaisen kautta. Siellä oli neljä jo isotsinniaa, oranssi, keltainen ja kaksi pinkkiä. Seuraksi vähän valkoista ja violettia, ja viimeinenkin ruukuista sai kesäasukkaat.

Tsinniat ja seuralaiset

Kylvöjä ja istutuksia

Jumaltenkukka

Sain toiveeni mukaisesti äitienpäivälahjaksi kaksi Kekkilän kasvulaatikkoa. Aikomukseni ei ollut laajentaa kasvimaata, vaan korottaa sitä. Viime lokakuussa jänikset söivät koko lehtikaalisadon, ja ajattelin että ehkä ne eivät tuplakorkeasta laatikosta huomaa vihanneksiani. Jos huomaavat, niin tokihan ne korkeampaankin laatikkoon pääsevat. Korotin kuitenkin vain toisen laatikon. Kylvin sinne lehtikaalit, pinaatin, salaatin ja rucolan. Ja pari riviä retiisejä, joita en olekaan ennen kasvattanut, mutta sain kolleegalta ylijääneen siemenpussin.

Nyt kasvimaani koostuu yhdestä korkeasta laatikosta, kahdesta matalasta ja muutamasta kasvusäkistä. Toiseen matalaan tulee yrtit ja herneitä, toiseen kesäkurpitsaa ja herneitä. Säkeissä kasvaa viimekesäiseen tapaan mangoldi ja pensaspavut. Kaiken muun olen kylvänyt, herneet ja pavut odottavat vielä. Yrttejä olen tilannut Kallen Kukkatarhasta, noudan ne ensi viikolla.

Kylvin myös auringonkukat ja unikot yläpihan kesäkukkapeltoon. Vaihteeksi valkoisia ja punaisia auringonkukkia. Lähinnä siksi että olin unohtanut ostaa auringonkukan siemeniä. Löysin vain matalien ja jättikorkeiden keltaisten auringonkukkien siemeniä, mutta kumpiakaan en halua, vaan sellaisia parimetrisiä. Viime vuonna en saanut kerättyä unikonsiemeniä, sillä siemenkodat eivät kypsyneet elokuun sateissa. Tilasin siemeniä Seemnemaailmasta, mutta pusseissa oli niin vähän siemeniä, että pitää kyllä vielä käydä siemenkaupassa.

Tuulinen sää vaikeutti tänään puutarhatöitä. Siemenet lensivät minne sattuu. Tarkkana piti olla myös tyhjien multasäkkien kanssa. Jos säkkien päälle ei heti laittanut painoa, niitä sai pian pyydystellä naapurin puolelta.

Istutin myös kaikki kevään aikana ostamani perennat kukkapenkkeihin. Oli niitä aika monta kertynytkin, viimeisimmät Annalan taimimyynnistä. Pidän taimia ruukuissa aina jonkin aikaa ennen istuttamista, ihan vain varmistaakseni ettei kotiloita tai etanoita tule taimien mukana. Olisinpa odottanut myös Tukholmasta ostamani puuvartisen pionin kanssa. Jostain syystä sain päähäni istuttaa sen jo kaksi viikkoa sitten. Olin sen kyllä totuttanut viileään, mutta en aurinkoon. Kauhea moka. Istutuksen jälkeen tulivat ne kevään aurinkoisimmat kolme päivää ja pioni poltti lehtensä. Pelkään, että se on mennyttä.

Tällä hetkellä on kyllä paljon kukassa. Viimeisimmät narsissit aukesivat juuri ja tulppaanit ovat parhaimmillaan. Olen kovasti yrittänyt kuvata viime syksynä istuttamiani lukuisia kasvitieteellisiä tulppaaneja, mutta se on hankalaa. Ne ovat nimittäin auki auringossa, mutta silloin on liian paljon valoa. Heti kun tulee varjo tai muuten pimeämpää, ne sulkeutuvat. Kuvaa siinä sitten. Perennoista on kukassa lemmikit, vuorenkilvet, vuohenjuuri, pikkusydän, särkynytsydän, kaunokaiset, esikot, tulikellukat, kullerot, sammalleimu, hopeahärkki, rönsytiarella, pikkutalvio, alppikärhö, jumaltenkukka ja ihan kohta ensimmäiset akileijat ja saksankurjenmiekat. Luonnonkasveista kielo tuoksuu jo.

Kevätkukkia

Mansikkamaa

Kevättalvella teini ehdotti mansikkamaan perustamista. Varsinaista mansikkamaata meillä ei ole koskaan ollut, mutta pitkin pihaa kasvaa sekä ahomansikoita että villiintyneitä puutarhamansikoita. Sadon määrä riippuu täysin siitä, millainen kesä on. Kuivana kesänä mansikoita ei juuri tule, mutta sellaisina sadekesinä kuin viime vuonna, mansikoita saattaa kypsyä aika kivasti.

Mansikkamaasta minulla ei liioin ole kokemusta. Kerran kokeilin jotain surkeaa amppelimansikkaa, josta ei tainnut tulla mitään satoa.

Oikeaa mansikkamaata tälle kallioiselle rinnetontille olisi aika vaikea perustaa, enkä oikein halua mitään niin paljon hoitoa vaativaa kasvatettavaa. Piti keksiä jokin helppo ratkaisu.

Jossain, Pinterestissä varmaankin, näin sitten kuvan kasvimaasta, joka oli reunustettu jonkin sortin harkoilla ja harkkoihin oli istutettu mansikoita. Meillä on rakentamisen jäljiltä vielä ylimääräisiä leca-harkkoja. Toimisivatkohan nuo, mietin kevättöiden lomassa, ja unohdin sitten koko asian.

Mansikkamaa muistui mieleeni, kun olimme Muhevaisella ostamassa äitienpäivälahjaani, alppiruusu 'Einoa'. Sivusilmällä näin, että yhdellä pöydällä oli pieniä mansikantaimia, juuri sellaisia, jotka voisivat sopia leca-harkon aukkoihin.

Tuumasta toimeen. Viikko sitten kävin uudestaan Muhevaisella ja valitsin 'Kaunotar'-mansikan taimia. Pitäisi olla aikainen sato ja makoisat mansikat. Valikoimassa oli monia muitakin lajikkeita, mutta kuka voi vastustaa 'Kaunotarta'.

Pidin taimia viikon viherhuoneessa, mutta sitten niihin alkoi tulla nuppuja. Eiväthän kukat viherhuoneessa pölyty. Silläkin uhalla että on vielä liian kylmä, istutin ne eilen harkkoihin. Kaksi jäi yli ja ne pääsivät yrttilaatikkoon.

Harkot voi kyllä nostaa helposti sisälle, jos tulee hallaöitä. Ja teini voi sitten aikanaan nostaa harkon marjoineen päivineen vaikka riippumattonsa viereen ja popsia mansikat suoraan suuhunsa.

Mansikat ja yrttejä

Täytyy myös vähän hehkuttaa Muhevaisella saamaani palvelua. Ostin mansikoiden lisäksi 8 säkkiä multaa. Kun olin kärräämässä ensimmäistä neljää säkkiä autolle, luokseni tuli nuori miesmyyjä, joka kysyi, tarvitsenko apua säkkien kanssa. Ensin hän haki loput neljä säkkiä ja nosti sitten kaikki säkit autoon. Ja vei lopuksi molemmat kärryt pois. Milloinkaan en ole saanut suomalaisessa puutarhaliikkeessä tällaista palvelua. Vieläkin on hyvä mieli.

Metsäpuutarha

Kieloja

Selailin Ella Rädyn ja Hanna Marttisen viime vuonna julkaistua, mainiota "Suomalainen metsäpuutarha" -teosta. Ostin kirjan syksyllä Kirjamessuilta ja nyt tartuin siihen, sillä kesän suunnitelmiini kuuluu mm. puutarhamme varjoisamman, lännenpuoleisen laidan muokkaaminen metsäpuutarhamaiseksi. Tai oikeammin muokkaamisen aloittaminen. Ensimmäinen uusi kasvi on äitienpäivälahjani, kotimainen puistoalppiruusu 'Eino'.

Kirjaa lukiessani tajusin kuitenkin, että meillähän on jo metsäpuutarha, vieläpä monensorttinen. Koko tonttimme on yhtä metsäpuutarhaa, mitä nyt muutama kukkapenkki ja sammaloitunut nurmikko seassa. Räty esittelee viisi eri kasvupaikkatyyppiä, ja oikeastaan yhtä lukuunottamatta jokaista niistä löytyy meiltä. Kuivaa kangasta ei ole, vaikka sillekin tyypillistä kasvustoa täällä oli ennen.  Uudisrakennuksemme tuhosi sen alleen. Mutta kosteikko, lehto, kangasmetsä ja kallio - kyllä löytyy.

Esipuheessa sanotaan, että metsäpuutarhan luontevin paikka on tontin reunamilla. Meillä isot osat tontista, erityisesti reuna-alueet, ovat lähes luonnontilaisia. Mutta myös aivan keskellä pihaa on alue, jota voi pitää metsäpuutarhamaisena.

Kosteikko on tietenkin rannassa. Kosteikon kasveista siellä kasvaa keltakurjenmiekka, ranta-alpi, erilaiset kaislat ja heinät sekä ulpukka.  Koivuja ja vanha hopeapaju kasvavat aivan vesirajassa. Ne on ehkä joskus istutettu, sillä luontojaan ranta puskee lähinnä lepikkoa.

Varsinaista lehtoa ei kallioisella tontillamme ole, mutta alapihalla kasvaa paljon lehdoille tyypillisiä kasveja: sini- ja valkovuokkoja, käenkaalia, kieloja, mustikkaa, kotkansiipeä, vadelmaa. Ja vuohenputkea. Valtava raita kaadettiin talvella, ennen niitä oli kaksin kappalein. Kuusia ja koivuja on jäljellä.

Kangasmetsämäiseksi kasvusto muuttuu kun rinnettä noustaan ylemmäksi lähelle taloa. Terassin edessä kasvaa mustikkaa ja kangasmaitikkaa, puolukkaakin jonkin verran. Kuusia ja pihlajia olisi, mutta ne on kaadettu. Ellen nitistäisi versoja, pihlaja valloittaisi koko keskipihan parissa vuodessa. Keskellä kaikkea kasvaa suuri, vanha mänty. Metsäimarteen löysin tänä keväänä tontin laidalta, kaadetun kuusen takaa. Erilaisia heiniä kasvaa enemmän kuin tarpeeksi.

Mänty

Talon paikalla kasvoi kuivahkon kankaan kasveista ainakin ahomansikkaa, mustikkaa, kanervia, maitohorsmaa sekä heiniä. Pari katajaakin oli.

Talon ja tien välissä on kallio. Kalliolla ei paljon muu kasva kuin sammal ja jäkälä. Meidän kalliolle on aikoinaan istutettu mehikasveja ja maksaruohoja sekä kiviaidan viereen pikkutalviota. Aivan aidan vieressä kasvaa muutama vanha mänty, joista yksi on kelottunut sekä portinpielessä koivu ja nuori kuusi. Kesällä alue on rutikuiva.

Enää ei tarvitse miettiä, mikä termi parhaiten luonnehtisi puutarhaani. Kyllä tämä on aivan selvä metsäpuutarha. Ella Rädyn neuvoilla teen siitä entistäkin metsäpuutarhamaisemman. Lisää alppiruusuja, atsaleoja, sireenejä, pieniä puita, ehkä jopa katsura. Ja kosteikon reunaan mustakuusi, jonka juuret kestävät seisovaa vettä.

Valkovuokkoja

Kirjallisuus: Suomalainen metsäpuutarha, Ella Räty ja Hanna Marttinen, WSOY 2014.

Kukkakävelyllä

Minulla on tapana kiertää kaikki kukkapenkit ainakin kerran päivässä siitä lähtien kun ne lumen alta alkavat pilkottaa. Tämä tapahtuu useimmiten iltaisin, aamuisin ei oikein ehdi. Viikonloppuisin kiertelen monta kertaa, varsinkin nyt toukokuussa kun kasvu on kunnolla lähtenyt käyntiin ja joka päivä tapahtuu paljon.

Kävelyreittini vaihtelee. Jos on oikein kurja sää, niin jätän väliin sellaiset kukkapenkit joissa mikään ei kuki. Se voi olla joskus virhe, jotain on saattanutkin juuri sinä päivänä puhjeta kukkaan. Joskus on pakko suunnistaa suoraan sellaisen kukan luo, jonka kukkimista on odottanut ja odottanut. Nyt sellainen on ollut keltakoiranhammas. Se on ollut nupulla jo yli viikon. Istutin sitä ensimmäistä kertaa viime syksynä, kaksi sipulia tai sellaista pötkylää. Toisesta ei näy jälkeäkään.

Kukkapenkkejä kierrellessä tulee kukkijoiden ja kasvuunlähteneiden ihastelun lisäksi aina kiinnitettyä huomiota ongelmiin: rikkaruohoihin, aukkopaikkoihin, väärässä paikassa kasvaviin perennoihin. Välillä kannattaakin ottaa monta askelta taaksepäin ja katsoa kauempaa. Ongelmat katoavat näkymättömiin ja tuorekin kukkapenkki saattaa yhtäkkiä näyttää hienolta. Näin kävi viime viikolla kun käänsin katseeni laiturilta kohti upeasti kukkivia esikkoja ja niiden taakse juuri puhjenneita valkoisia, kasvitieteellisiä narsisseja.

Tänä keväänä kukkakävelyillä havaittua:

• Puutarha on selvinnyt lähes lumettomasta talvesta hyvin. Vaurioita on vähän. 
• Kylmänkukat ovat kadonneet kokonaan. Viime vuonna hävisi puolet ja nyt loput. Ilmeisesti ne eivät kestäneet kilpailua viereisen maanpeittokärhön kanssa. Tai sitten ne tulivat muuten tiensä päähän. 
• Kaikki kärhöt ovat lähteneet kasvuun, poikkeuksellisen aikaisin. Myös viime kesänä istuttamani keltainen kärhö.
• Jänisten syömä persiankeltaruusu on elossa ja tekee versoja.
• Viime vuonna kasvun kokonaan väliin jättäneet varjoliljat ovat elossa ja kasvavat.
• Kaksi vuotta sitten istutetut ruskoliljat näyttävät nousevan maasta. Viime vuonna ei näkynyt niistäkään mitään elonmerkkiä.
• Viime kesänä istuttamani monivuotisten laventelien taimet ovat elossa, samoin muratti.
• Kultahelokin taimista vain toinen selvisi talvesta.
• Jumaltenkukka on jälkeen siementänyt itse itsensä, kukkii ihan pian.
• Balkninvuokko kukkii vasta nyt, toisena keväänään.
• Kirkkaanpunainen palavarakkaus on tehnyt siementaimia pitkin kukkapenkkiä. 
• Istutuslaatikoissa on yllättäen elämää. Persilja on lähtenyt kasvamaan, samoin oregano. Ja suolalehti onkin monivuotinen. Salviassa ei vielä ole eloa.

Uusi suosikkityökalu

Perannapenkeissä on kasvu hyvässä vauhdissa, joka päivä näkyy jotain ilahduttavaa. Suureksi ilokseni esimerkiksi viime syksynä istuttamani, arka ruusunätkelmä näkyy selvinneen hyvin ja kasvattaa jo versoja. Mutta tietenkin myös perennapenkkien pahin vihollinen, vuohenputki, on aloittanut jokavuotisen valloituksensa. Nyt minulla on kuitenkin uusi ase sitä vastaan.

Vuosi sitten kirjoitin että lempityökaluni on kapea ja kevyt rautaharava. En tulisi toimeen ilman sitä, mutta nyt sen rinnalle suosikkiasemasta kilpailemaan on tullut Tukholman puutarhamessuilta ostamani hollantilainen puutarhakiekko. "Garden disc" luki lapussa. Pitkä puuvarsi, jonka päässä on pieni, teräväreunainen metallipyörylä.

Kiekko ja lapio

Lyhytvartisempiakin hollantilaismyymälässä oli tarjolla, mutta pitkävartinen oli se johon katseeni kiinnittyi. Ei ehkä olisi kiinnittynyt ellen olisi muutama vuosi sitten ostanut Helsingin puutarhamessuilta Kotipuutarhalehden osastolta saman firman kätevää kaivulapiota tai mikä lienee nimensä. Kaunis ja toimiva sekin, erityisesti perennojen siirtämisessä ja pienten kuoppien kaivamisessa vallan mainio kapistus. Aivan erityisen tyytyväiseksi tulin siitä, että sain kiekon lyhytvartisemman hinnalla. Olin jo maksamassa, kun työkalua minulle esitellyt myyjä tuli sanomaan että siinä on väärä hintä, mutta "rouva saa sen tietenkin tuolla hinnalla".

Kun perustin uuden "Pohjoismaiden värit"-kukkapenkin kaksi kesää sitten ja jatkoin sitä viime kesänä, tiesin jo penkkiä perustaessani että ongelmia tulee. Penkki, joka takareunastaan rajautuu kivipengerrykseen,  on niin leveä että en millään yletä sitä kitkemään ilman että astun multaan. Ja siitähän seuraa se, mitä John Taylor sanoo puutarhurin suurimmaksi synniksi: maan tiivistyminen. Ongelma ratkaistu. Tiesin sen heti kun näin kiekon.

Ja se toimii. Yllän nitistämään vuohenputket kukkapenkin joka reunasta, myös aivan takaa. Kiekolla voi sekä katkaista niiltä kaulat ja penkoa mullan sisältä juuret rikki. Sillä voi myös möyhentää pintamullan perennojen ja sipulikukkien välistä, niin että sadevesi pääsee valumaan mullan sisään eikä poispäin kukkien juurilta. Kiekolla pääsee myös esimerkiksi kärhöjen ja ruusupensaiden alle. Vain tiheiden perennakasvustojen kuten pikkusydänten ja kurjenpolvien välistä vuohenputkea ei kiekolla voi listiä, siinä kun menee samalla myös perenna rikki. Ja koko työ kumartumatta kertaakaan, selkää säästäen.

Myös toiseen periviholliseeni, nokkoseen, kiekko tepsii. Yksinkertaisesti hakkasin nokkoskasvustot rikki pensaiden alta ja aidan vierustalta ja nurmikoltakin, johon se mokoma pyrkii talon nurkalla kasvamaan.

Kolmaskin työkalu ansaitsee tulla mainituksi: kuokka. Kuokkani on ikivanha, puuvartinen ja painava. Teräosa on leveimmästä kohdastaan yli 20 cm. Yleensä vältän kaivamista ja kuokkimista, ja yritän aina houkutella jonkun muun niihin hommiin puolestani, mutta joskus on tartuttava kuokkaan itse. Ja kun kuokkaamme tarttuu, niin aina saa huomata, että se toimii.

Tänään tein kuokan avulla valmiiksi viime kesänä kesken jääneen kukkapenkin kivireunuksen. Kun olin saanut valmiiksi kukkapenkin laajennuksen ja iirispenkin uudistamisen, tulivat heinäkuun helteet ja sitten elokuun sateet ja kivireunus jäivät tekemättä. Nyt oli hyvä, sateenjälkeinen sää.  Kuokin kukkapenkin reunat, vien rikkaruohottuneen maan pois ja asettelin kivet paikoilleen. Niitä meillä riittää pitkin pihaa.

Se huono puoli tässä projektissa oli, että tallasin lähes kaikki kukkapenkin edessä nurmikolla kasvaneet scillat. Olen koko kevään kovistellut perhettä siitä, että nurmikolla ei siinä kohdassa saa kävellä, jotteivät scillat vaurioidu. Mutta kun kivienkantamisinnostus iskee, johdonmukaisuus saa unohtua. Ehkä scillatkin vielä nousevat.

Scilloja

Kevätkylvöjä

Lumettoman talven jälkeen on puutarhan kevätsiivous sujunut tavanomaista aikaisemmin. Talvella kaadettujen kolmen puun risut on poltettu, ja siinä samalla on palanut lehdet ja muut pihan roskat sekä perennapenkkien suojana olleet havut. Ne poistin liian aikaisin, tässähän voi vielä tulla vaikka minkälaisia yöpakkasia.

Kukkapenkkien olen yrittänut antaa olla vielä rauhassa. En siivoa perennapenkkejä syksyllä, joten rumimmat talventörröttöjät olen katkonut. Tällaisena viikonloppuna kun sääkin on aika ankean huhtikuinen, ei puutarhassa ole paljonkaan tekemistä. Varsinkin kun olen hieman näreissäni koko ulkoilmamaailmalle - jänikset ovat syöneet viikon aikana kaikki krookukseni. Ei huvitta kierrellä katsomassa, mitä muuta tuhoa ne ovat tehneet. Jos ne syövät tulppaanit, niin silloin kyllä julmistun.

Krookuksia viikko sitten

Parasta keskittyä tulevaan eli kesän kukkaloistoon. Kylvin tsinniat, oppineidenkukat. Ne ovat yksi suosikeistani, vaikka ehtivätkin kukkaan vasta elokuussa. Mutta jokainen kukka on uskomattoman kaunis ja kukkiin pitkään.

Kylvin kolmea lajia, kahta viimekesäistä ja yhtä uutta, kutakin 8 pieneen istutusruukkuun, kolme siemenkä kuhunkin. Kaikki eivät kuitenkaan idä ja heikoimmat katkon pois.

Kylvän näin:

• Kylvän tiskipöydällä niin että multasäkki on toisessa altaassa ja kylvöruukut toisessa. Lähellä on nimilappuja ja kynä sekä pyyheliina johon voi kuivata multaisetkin sormet.
• Avaan siemenpussit valmiiksi ja lasken montako istutusruukkua tarvitsen. Haen tarvittavan määrän ruukkuja ja pesen ne tarvittaessa. Pari ylimääräistä on hyvä olla lähellä.
• Käytän kylvö/istutusmultaa, merkillä ei väliä.
• Leikkaan valmiiksi sopivankokoisia paloja talouspaperista. Paperinpala ruukun pohjalla estää mullan valumisen pohjan rei'istä. Mutta vain yksinkertainen paperinpala, kaksinkertaisen läpi ei vesi valu.
• Täytän istutusruukut mullalla reilusti yli puolenvälin, tiivistän, kastelen ja annan valua. Odotellessa voi vaikka tehdä nimilappuja.
• Täytän ruukut kuivalla mullalla niin että ruukun reunaan on noin sentti. Tiivistän.
• Kylvän siemenet.
• Peitän siemenet kuivalla mullalla siemenpussin ohjeiden mukaan. Kaikkia siemeniä ei peitetä.
• Kastelen suihkupullolla.
• Nostan ruukut alustalle, laitan nimilaput paikoilleen ja viritän muovikelmun ruukkujen päälle. Ei liian tiiviisti, ilman pitää päästä kiertämään. 
• Nostan ruukut aurinkoiselle paikalle olohuoneeseen eteläikkunan eteen. 
• Tässä hommassa ei voi käyttää suojahanskoja, sillä siemeniä on paras käsitellä paljain käsin. Multaakin käsittelen usein paljain käsin, apuna iso tarjoilulusikka. 

Märkä pohjamulta yhdessä lämmön ja kelmun kanssa luo siemenille kuumat ja kosteat olot, mutta siemenet eivät kuitenkaan ole märässä mullassa vaan kevyesti kosteutetussa. Tällälailla kylvetyt siemenet itävät lähes aina. Mutta ei aina. Tänä keväänä yhdet pelargonilajikkeen siemenet eivät itäneet lainkaan. En myöskään ole koskaan saanut matalakasvuisten, pensasmaisten tuoksuherneiden siemeniä itämään.

Tämän kevään perusteellinen epäonnistuminen olivat jättiverbenat. Kylvin ne jo tammikuussa, pussin ohjeiden mukaan. Ne olivat kylmäkäsittelyssä ensin jääkaapissa ja toisen kerran ulkona. Ei mitään, ei pienintäkään itämisen merkkiä.

Daaliat sen sijaan itivät oikein hyvin. Ne on pian koulittava. Kelloköynnökset ovat jo melkein köynnöksiä, ja siemenestä kylvetyt pelargonitkin kasvavat mainiosti. Myös persiljan, lehtipersiljan ja basilikan kylvö onnistui. Parin viikon päästä on viimeinen kylvö. Silloin multaan pääsevät tuoksuherneet ja leijonankidat sekä jotkut uudet kokeilut, jos tilaa niiden ruukuille vielä jossakin on.

Pelargonien pelastusoperaatio

Muutama päivä sitten huomasin että jotkut viherhuoneessa talvehtineet pelargonit roikuttivat lehtiään ja näyttivät aika kurjilta. Jotkut näyttivät olevan kuoleman kielissä. Tammikuussa tarkastin kaikkien kunnon, otin pistokkaita liian pitkiksi kasvaneista versoista ja olin sitä mieltä, että mullanvaihdon kanssa voi hyvin odottaa, ehkä suorastaan toukokuulle jolloin ne voi ruukuttaa terassikuntoon.  Nyt tajusin että ei voi.

Ei ihme, että oli huonovointisuutta. Vanhat mullat olivat sellaisessa kunnossa, että kasteluvesi vain valui läpi aluslautaselle. Jotkut ruukut olivat niin täynnä juuria että multaa ei ollut nimeksikään. Pelargoni on muuten ihmeen pienijuurinen. Esimerkiksi kirjavalehtisellä, pistokkaasta kasvaneella Vanhimmalla kirjavalehtisellä pelargonillani on aivan mitätön juuristo, mutta silti se on sekä suurikokoinen että isolehtinen.

Viritin pressun pihalle ja vein pelargonit yksi kerrallaan mullanvaihtoon. Ei ollut kovin selkäystävällinen verstas, mutta ei urakkakaan ollut suuri. Kaksi huonovointisinta pelargonia heitin kompostiin. Ne olivat kolmevuotisia, siemenestä kasvattamiani, eivät kummoisiakaan.

Työmaa

Noudatin John Taylorin oppeja ja sekoitin ruukkuihin lecasoraa, kukkamultaa ja kanankakkaa. Irrottelin vanhat mullat ja istutin pelargonit uudelleen. Toivottavasti ovat tyytyväisiä.

Talvehtineita pelargoneja on 13 ruukullista. Viherhuoneeseen on lisäksi talven aikana muuttanut 30 uutta pelargonia: syksyllä ja talvella ottamiani pistokkaita, Plantagenista talvella ostamiani pikkupistokkaita, tänä keväänä siemenestä kylvettyjä sekä Nordiska trädgårdar -messuilta ostamiani. Tammikuun pistokkaista puolet kuoli, en tiedä miksi. Ajankohta oli väärä tai kastelin liikaa tai liian vähän. 'Emman' pistokkaasta tuli kuitenkin oikein pontevä, ja sen istutin tänään samaan ruukkuun emokasvin kanssa.

Näiden lisäksi on kesäksi tulossa 19 pelargonia Kallen kukkatarhasta. Verkkokaupassa oli niin hyvä tarjous, etten voinut vastustaa. Ruukkupula uhkaa, mutta  kukkaportaille kyllä mahtuu.

En ole minkään sortin vakavasti otettava pelargoniharrastaja, minä vain pidän niistä kovasti ja koitan parhaan kykyni mukaan saada ne elämään talven yli ja kukkimaan kesällä. Jos jokin kuolee, en jää suremaan.  Välillä vietän kuitenkin kuolaushetkiä Susanna Rosenin ihanan Suuren pelargonikirjan parissa. Sen innoittamana vihjailen siipalle Etelä-Afrikan mielenkiintoisesta luonnosta ja sulan milloin minkäkin ihmeellisen pelargonin kuvan eteen. Viimeisin etäihastukseni on Pelargonium sidoides, luonnonlaji, jonka "lehdet ovat sydämenmuotoiset, poimureunaiset ja sametinpehmeät. Kukat ovat tumman punaruskeat, miltei mustat". Ooh.

Susanna Rosen: Suuri pelargonikirja. 2010, Karisto.

Uusi ja vanha guru: Rea Peltola ja John Taylor

Paljon en puutarhanhoidosta tiedä, mutta jotain tietoa on vuosien varrella päähän jäänyt. Sen huomaan sellaisissa tilanteissa kun joku, vaikka työkaveri, kysyy ohimennen jotain lahjaksi saamastaan kukasta ja minä alan höpöttää kaikenlaista mitä aivojen sopukoista mieleen ja kielen päälle nousee. Puhetta tulee minuuttitolkulla enkä huomaa kysyjän ja mahdollisten muiden läsnäolijoiden katseen muuttumista lasittuneeksi. Lopulta joku keskeyttää ja kysyy "miten sä voit tuon kaiken tietää?" Itsekin ihmettelen välillä.

Yksi syyllinen löytyi kun etsin kirjahyllystä jotain ihan muuta: Rea Peltola. Käteen osui kaksi hänen ja Vesa Koivun puutarhakirjaa 2000-luvun alusta. Olin ne kokonaan unohtanut, mutta ainoa selitys sille, että ne ovat eri paikassa, kokonaan eri talossa, kuin muut puutarhakirjani, on se että olen ne vuonna 2005 pakannut mukaan kun muutimme Kööpenhaminaan. Muut puutarhakirjat jäivät Espooseen. Muuttokuormaan ne pääsivät varmaankin siksi että olen pitänyt niistä niin paljon.

"Puutarhatyöt keväästä talveen" on ilmestynyt vuonna 2000, juuri niihin aikoihin kun aloin tosissani kiinnostua kukista. Luin kaiken mitä käsiini sain ja aika monta kirjaakin ostin. Nyt kun selasin teoksen kannesta kanteen, huomasin että monet oppini ovat tästä kirjasta lähtöisin. Peltola on ammattilainen, joka kirjoittaa hyvin. Ohjeet ovat helposti ymmärrettäviä ja konkreettisia. Kannatti selata ja lueskella taas. Opin mm. että idänunikon lepoaika on kesällä kukinnan jälkeen ja siksi se on kukkapenkissä pontevana ja vihreänä valmiina kasvamaan aikaisin keväällä.

"Puutarhurin ilot: Kirppa ja kultakuoriainen" on aivan yhtä ilahduttava teos. Se koostuu Rea Peltolan Helsingin Sanomiin kirjoittamista puutarhateksteistä, jotka on kauniisti kuvitettu Vesa Koivun valokuvilla. Peltola on mm. jo tuolloin hehkuttanut lehtikaalia, tuota Amerikan kautta meille kiertänyttä trendiä. En sano herkkua, sillä sitä se ei kyllä mielestäni ole. Lapsuuteni kesävierailuilla Savossa 60-luvulla tarjoiltiin aina perinteistä kesäruokaa: lehtikaalimuhennosta. Josta lapset kyllä vapautettiin.

Joten kiitos Rea Peltolalle. Nämä hänen teoksensa pääsevät nyt muiden puutarhakirjojeni joukkoon saunamökkiin keinutuolin viereen.

Uusi guruni on John Taylor, tuo Skånen britti, Puutarhakeskiviikko-ohjelmasta tuttu. Ostin hänen uuden kirjansa "Mitt trädgårdsår" Nordiska trädgårdar -messuilta viikko sitten. Kirja on kaunis, siinä on sekä hienoja valokuvia Malmön Slottsträdgårdenista, jonka puutarhuri John Taylor on, sekä upeita kukkapiirroksia. John opastaa lukijan puutarhamaailmaansa ja -filosofiaansa, antaa käytännöllisiä ohjeita ja kertoo Slottsträdgårdenin vuodesta.  John esittää toiveen, että ihmiset tulisivat hänen puutarhaansa joka päivä. Onneksi en Kööpenhaminan vuosina tiennyt sen enempää hänestä kuin Slottsträdgårdenista mitään, muuten olisin hyvinkin saattanut ylittää Juutinrauman aika usein.

Tässä muutamia Johnin viisauksia:

• You have to take your chances - ei haittaa jos menee pieleen. Jos ei mene pieleen, niin ei opi.
• Nudging or pushing - tulee parempi lopputulos tönimällä lempeästi kuin pakottamalla
• Pleasure - puutarha merkitsee rakkautta, iloa, lepoa ja palautumista
• If you don't see, look more closely - tunne maasi ja puutarhasi
• Rookie mistakes - kaikki tekevät virheitä "det tar bara fem till tio år att lära sig så perfekt"
• A lot can happen in ten years! - mikään ei ole koskaan valmista
• Gardening is a constant learning experience. -Puutarhanhoito on ainaista oppimista.
• You have to work with what you've got. -hyväksy faktat, maa on mitä on, kasvuvyöhykettä ei voi muuttaa
• Balans och symmetri är överskattat. Balanssi ja symmetria ovat yliarvostettuja. Tämä on suosikkini. My kind of a gardener.

Kirjallisuus:
Rea Peltola - Vesa Koivu: Puutarhatyöt keväästä talveen. Tammi 2000.
Rea Peltola - Vesa Koivu: Puutarhurin ilot: Kirppa ja kultakuoriainen. WSOY 2005.
John Taylor: Mitt trädgårdsår. Massolit förlag, 2015.

100 daaliaa

Punaisia daalioita "Mignon Mix" oikealla

On se jotenkin ihmeellistä, että meksikolainen kukka on saanut nimensä ruotsalaisen kasvitieteilijän  mukaan. Carl von Linnen oppilas Anders Dahl ei sen enempää löytänyt kuin nimennyt daaliaa, vaan hän suorastaan kuoli kaksi vuotta ennen kuin kasvi edes saapui Europpaan. Kukan nimeäminen hänen mukaansa oli kunnianosoitus, vaikka ei kai olekaan aivan selvää, kuka nimeämisen teki.

Daalioista tiedettiin kyllä Euroopassa jo 1500-luvun puolivälissä, kun konkistadorit lähettivät niistä kuvauksia Espanjan hoviin, mutta itse kasvi saapui Eurooppaan vasta vuonna 1787. Kirjan "100 plants that almost changed the world" mukaan daalia ja peruna kilpailivat suosiosta ruoka-aineena ja peruna voitti. Daalia olisi kuitenkin nykytiedon mukaan ollut terveellisempi vaihtoehto, sillä se sisältää esimerkiksi verensokeria alentavia ainesosia.

Olen vuosien varrella kokeillut daalioiden kanssa kaikenlaista. Olen istuttanut juurakoita kukkapenkkeihin ja ruukkuihin. Joskus on tullut hyvä lopputulos, joskus ei yhtään mitään. Nyt olen kuitenkin löytänyt suosikkini: siemenestä kasvatetut, melko pienikukkaiset ja hyvin kukkamaiset daaliat.

Viime kesänä kylvin yhtä lajiketta "Dahlia Mignon Mix", ja sain kaksi suurta ruukullista koko kesän kukkineita, erivärisiä kaunottaria. Nyt on siemenkasvatuksessa vähän useampaa lajiketta. Virolaisessa Seemnemaailman verkkokaupassa on tarjolla kymmeniä daalialajikkeita. Tilasin viisi pussillista. Siemenostoksilla tarttui mukaan vielä kaksi pussillista, ja viimevuotisiakin siemeniä oli jäljellä.

Kylvin 100 daalian siementä. Tiedän, että ongelmia tulee sitten kun ne koulitaan noin kuukauden kuluttua. Viherhuoneesta loppuu tila, joten viherkasvit saavat muuttaa kevään ajaksi muualle taloon. Ongelmia tulee myös kesäkuussa, kun daaliat ruukutetaan ulkoruukkuihin. Mitkään ruukkuni eivät niille riitä. Kun on noita pelargonejakin ja kaikenlaista muutakin. Mutta ei voi mitään, näen jo miten terassin kukkaportaat hehkuvat ihanissa daaliankukkien väreissä, joskus loppukesästä.

Seemnemaailman siemenpussien tekstit ovat venäjäksi. Olen hahmotellut lajikkeiden nimiksi jotain tyyliin "Tsapolenka", "Veselie Rebjata", "Minion", "Markiza" ja "Opera". Suomesta ostamani Lord Nelsonin lajikkeet ovat "Redskin" ja "Unwin's dwarf". "Minion" on varmaankin sama kuin "Mignon Mix". Siemeniä on jäljellä koko tälle vuosikymmenelle. Seemnemaailman pusseissa on vähemmän siemeniä kuin Suomessa myytävissä pusseissa, mikä ei ole lainkaan huono asia. Käyttäisin mielelläni siemenet kerralla tai ainakin kahden kevään aikana, mutta nytkin kylvin persiljan samasta pussista neljättä kertaa ja vieläkin on siemeniä jäljellä. Itämisvoima heikkenee kuitenkin väistämättä jossain vaiheessa.

Anders Dahl toimi viimeiset vuotensa Turun Akatemiassa apulaisprofessorina,  ja hän kuoli Turussa vuonna 1789, 38-vuotiaana.  Suuri osa hänen kasvikokoelmistaan tuhoutui Turun palossa vuonna 1827, mutta osa on tallessa Helsingin yliopiston Kasvitieteellisessä museossa.

Kirjallisuus: Chris Beardshaw, 100 Plants that almost changed the world, Papadakis 2013.

Kevät helmikuussa

Kiertelin viikonloppuna pitkästä aikaa pihalla ja ihmettelin helmikuista kevättä. Lumi on lähes sulanut, järvi on sentään vielä jäässä. Korkealla oleva vesi nosti ennen joulua pontonilaiturimme paikaltaan, ja se on lähes poikittain rannassa jäänä päällä ja narulla kiinni rantakoivussa. Pohjassa seisova toinen laituri on surullisesti lähes kokonaan veden ja jään alla.

Kukkapenkit ovat vielä onneksi osittain lumen alla suojassa. Sieltä täältä kuitenkin jo pilkistää narsissien ja tulppaanien kärkiä. Niille käy varmaan samoin kuin viime talvena eli paleltuvat vielä moneen kertaan. Erityisen huolissani olen viime kesänä istuttamistani laventelin monivuotisista taimista. Lumi on niiden päältä sulanut eivätkä ne tule kestämään kevään yöpakkasia. Peitän ne havuilla, kunhan kevättyöt etenevät yhden suuren kuusen kaatamiseen asti.

Krookuksissa ja kevätkelloissa näkyy nuppuja. Taitaa käydä niin että niistä tulee jäniksien salaattibaari, sillä luonnossa ei vielä muuta syötävää pupuille ole. Muuten jänikset ovat tehneet talven aikana aika vähän tuhoja. Persiankeltaruusu on kyllä käyty jyrsimässä maata myöten. Se toipunee, ellei ole paleltunut.

Aikaisia, todella aikaisia, kukkijoitakin näkyy jo, kun tarkasti katsoo:

Jouluruusu

Viikonloppuna kaadoimme tontin itälaidalta suuren, ruman raidan. Se on sinne joskus vuosien varrella päässyt jotenkin huomaamatta kasvamaan. Se oli parin metrin korkeudelta haarautunut neljään varteen, joten latvus oli aika massiivinen. Aion istuuttaa alueelle rhodoja ja muita varjossa viihtyviä pensaita. Kaataminen sujui hyvin, haara kerrallaan, paitsi että aivan viimeinen rojahti suoraan kukkapenkkiin. Onneksi oksia ja latvusta oli niin paljon että itse ranka jäi niiden varaan eikä kukkapenkille aiheutunut suurtakaan vahinkoa.

Karsin oksia myös vanhasta atsaleasta. Pensas alkoi voida huonosti viime kesänä. Syynä on varmasti ainakin osittain se että muutama vuosi sitten painava lumikuorma halkaisi yhden paksun varren ja laho on sitä kautta päässyt leviämään. Osa paksuista oksista lähti nyt ihan vetämällä irti. Voi myös olla että pari vetistä talvea ja kevättä ovat olleet juuristolle liikaa. Ehkä se on yksinkertaisesti tukehtunut. Kolmas syyllisehdokas on vesirottayhdyskunta joka mellastaa rannassa ja atsalean ympärillä. On atsaleassa kuitenkin vielä terveitäkin oksia, joissa on runsaasti nuppuja, joten oranssia loistetta on luvassa  alapihalle vielä tänäkin vuonna.

Talvehtijat

Keijunmekko

Viherhuoneessa on talvehtinut pelargonien lisäksi tänä talvena ensimmäistä kertaa keijunmekko ja portulakka. Verenpisaroidenkin talvettamista suunnittelin, mutta pakkanen saatteli ne kompostikuntoon ennen kuin minä ehdin siirtää niitä sisälle.

Keijunmekon nostin omassa ruukussaan amppeliin. Katkoin sen versot lyhyiksi. Kerran viikossa olen lirauttanut sille vettä. Tuo kuvassa näkyvä verso on kukkinut koko talven, koko muu kasvi on ollut aivan kuolleen näköinen. Nyt helmikuussa pari muutakin vihreää versoa kurottelee amppelin reunojen yli, joten alan uskoa että se on selviytynyt talvesta.

Portulakan selviytymisestä ei sen sijaan voi vielä ihan varma. Se muuttuu edelleen kurjemmaksi ja kurjemmaksi. Mutta toisaalta se työntää uusia hennonvihreitä versoja, joten ei se ainakaan vielä kuollut ole. En ole senkään talvehtimista osannut muuten auttaa kuin antamalla pienen vesitilkan silloin tällöin. Koko ajan olen ollut epävarma siitä, tarvitsisiko se enemmän vai vähemmän vettä.

Portulakka

Bougainvillea on jo hyvinkin kevätmielellä. Pisimmät uudet versot ovat yli 20-senttisiä. Leikkasin sen tänä vuonna vasta joulukuussa, ja se on viettänyt talven hämärässä ja viileässä. Viherhuoneeseen se ei mahdu. Aloitan lannoituksen pian, ja toivon että kukinta alkaisi aikaisemmin kuin viime kesänä.

Pelargonit viihtyvät viherhuoneessa talven yli niin että kukkivat vielä joulukuussa, ja ensimmäiset aloittavat kukintaansa jo nyt. Ne eivät siis mene lepotilaan lainkaan. Talvella kasvavista pitkistä versoista saa hyviä pistokkaita. Suureksi ilokseni myös kaikki tuoksupelargonit voivat hyvin. Niiden talvettamisen kanssa en ole aikaisemmin onnistunut.

Pinkki tähtipelargoni on ainoa talven uhri. Se alkoi näyttää kurjalta joulukuussa. Otin kiireellä pistokkaan ja lopetin kastelun kokonaan. Mutta ei auttanut. Emokasvi kuoli, eikä edes pistokas lähtenyt kasvuun. Tähtipelargoni oli ainoa pelargoni, joka talvehti lasitetussa ruukussa. En huomannut että sen multa ei kuivunut samaan tahtiin kuin lasittamattomissa lasiruukuissa kasvavien pelargonioiden. Liikakastelu koitui tähtipelargonini kohtaloksi. Otan opiksi.

Multaa jääkaapissa

Olin pyhästi päättänyt, että tänä vuonna tilaan siemeniä vain tarttolaisesta Seemnemaailman nettikaupasta. Huomattavan edullisten hintojen lisäksi siksi, että Seemnemaailman valikoimassa on runsain määrin erilaisia daalioita, joita kasvatin ensimmäistä kertaa viime kesänä. Daaliani olivat niin hienoja, että nyt haluan kokeilla uusia lajeja.

Viime kesänä näin Allt om Trädgård -lehdessä kuvan asetelmasta, jossa kasvoi etualalla violettia lehtikaalia ja takana jättiverbenaa. Tuollainen ensi kesäksi, ajattelin. Seemnemaailma ei kuitenkaan myy jättiverbenan siemeniä, mikä johti pyhän lupaukseni murtumiseen jo tammikuun alkupuolella.
Satuin kotimatkalle samaan kyytiin siipan kanssa ja hän halusi poiketa K-raudassa. Kun hän hoiteli asioitaan, minä poikkesin puutarhapuolelle ihan vain kurkkaamaan, olisivatko siemenet jo saapuneet. Kyllä olivat. Oli jättiverbenaa, mutta myös paljon kaikkea muuta kiinnostavaa, uusia tuttavuuksia ja muuta hauskaa: peruntsinnioita, paperikukkia, sinisiä kukkia, joiden nimi on rasti, ja hiukan nolona on tunnustettava: kaksi pussillista daalioita.

Tein ystävän kanssa yhteistilauksen Seemnemaailmaan. Oli helppoa ja toimi hyvin. Joissain pusseissa on vähemmän siemeniä kuin suomalaisten siemenkauppojen pusseissa, mutta se ei ole ollenkaan huono asia. Yhdestäkin suomalaisesta siemenpussista olen kylvänyt jo kolmena keväänä leijonankitoja ja siemeniä riittää vielä  ainakin tällekin vuodelle, joten vähempikin siemenmäärä riittäisi. Tilasin monta pussillista daalian siemeniä ja viisi pussillista pelargonin siemeniä ja lisäksi unikkoja ja auringonkukkia jne yhtä ja toista muuta, yhteensä parikymmentä pussia. Pusseissa lähes kaikki tekstit ovat venäjäksi. Onpahan vihdoin jotain käyttöä yli 30 vuoden takaiselle lukiovenäjälleni.

Toisen kerran lankesin, kun menin katsastamaan, onko Plantageniin jo saapunut ulkoruukkuja. Ei ollut. Mutta siemenet olivat. Ja kun siellä on sellainen pirullinen "ota 5, maksa 4" tarjous ja kun rucolan siemeniä oli tarvis, niin tietäähän se miten kävi: pinaattia, salaattia, jaloakileijoja, koristetupakkaa.

Yleensä olen aloittanut kylvöt hiihtoloman jälkeen helmikuun lopussa. Tänä vuonna olen hiihtolomalla vain muutaman päivän, joten pääsin kylvämään aikaisemmin. Pelargonit kylvin viime viikonloppuna ja suurin osa on jo itänyt, nopeimmat kolmessa päivässä. Viimevuodelta yli jääneet kelloköynnöksen siemenet ovat myös mullassa ja näyttävät itävän hyvin. Kun ne nyt saavat kasvaa kuukautta pitempään kuin viime vuonna, niin ehkä kukkiakin tulee enemmän kuin kaksi. Ihan ensimmäisenä kylvin kuitenkin jättiverbenan pikkuruiset siemenet. Kylvin ne muoviseen kirsikkatomaattirasiaan ja ne ovat nyt olleet kaksi viikkoa kylmäkäsittelyssä jääkaapissa. Teini kuuluikin kommentoivan isälleen, että "ootko huomannut että meillä on multaa jääkaapissakin".