Katselua ja kastelua

Nyt on puutarhurin onnen päivät. Puutarha kasvaa ja kukkii omillaan, puutarhurin ei tarvitse kuin kastella. Tarvittaessa. Muun ajan voi katsella ja ihailla. Ja aikaa jää hyvin myös riippumatossa lueskeluun, kirja päivässä on sopiva tahti.

Päivittäisillä kukkakävelyillä, kukkapenkkikierroksilla ja ruukkujen tarkkailuistunnoilla näkee viimeistään nyt, miten viimevuotiset istutukset ovat onnistuneet, mitkä kasvit ovat kärsineet tai kokonaan kuolleet ja miten hyötykasvien kasvatus tänä kesänä onnistuu.

Varjolilja kuusen alla

Kukkakäveilyillä törmää myös iloisiin yllätyksiin. Jostain syystä 10 vuotta vanhat varjoliljat heittivät kaikki henkensä tänä kesänä. Ne nousivat kyllä maasta, mutta muuttuivat sitten yksi toisensa jälkeen keltaisiksi ja kuihtuivat pois. Mutta linnutpa ovat lahjoittaneet kaksi uutta. Toinen kukkii mansikoiden ja kielojen seassa saunamökin edessä ja toinen roskapöntön takana melkein tien vieressä, kuusen alla. Viimevuotinen tuliunikko on kylväytynyt itsekseen ja aloittelee juuri kukintaansa unikkopellon reunassa.

Pohjoismaiden värit -kukkapenkki, jonka perustin viime kesänä, voi hyvin. Kaikki taimet ovat lähteneet kasvuun, mikäli muistan oikein, mitä istutin sinne. Kuunliljat ovat aivan pikkuruisia, mutta ne ovatkin tuossa penkissä vain odottamassa sitä että varjopenkki valmistuu. Palavarakkaus on kasvanut reilusti yli metriseksi ja näkyy yläpihalta rinneangervojen yli. Se ei ollut tarkoitus, varsinkin kun rinneangervojen pinkki kukinta osui noin viikon ajan yhteen palavanrakkauden kirkkaanpunaisen kanssa. Yritän sopeutua ajattelemalla että palavarakkaus lähettää katselijalle kutsun: "tule katsomaan, täällä on muitakin kukkijoita". Kukkapenkin siniset kukkijat taas ovat aikalailla violettejä. Kirkkaanpunainen ja violetti eivät nekään vierekkäin aivan silmää hivele.

Hyötypuutarhani kukoistaa, poikkeuksellisesti. Olemme olleet jo kaksi viikkoa omavaraisia salaatin, pinaatin, rucolan ja yrttien suhteen. Varsinkin pinaattia ja sileälehtistä persiljaa on yllin kyllin. Jopa basilika kasvaa. Vain kesäkurpitsa kituu. Siitä ei taideta saada satoa tänä vuonna lainkaan.

Kesäkukat kärsivät kylmästä ja sateisesta kesäkuusta. Portulakka lakkasi kukkimasta ja sai viettää juhannuksen viherhuoneessa. Tsinniat ovat edelleen surkeita, niistä ei taida tulla mitään. Mutta tuoksuherneet, kelloköynnökset, ritarinkannukset, koristetupakat, krassit ja kaikki pelargoniat ovat toipuneet kesäkuun koettelemuksista ja kasvavat nyt vauhdilla. Ensimmäiset siemenestä kasvattamani dahliat ovat alkaneet kukkia.

Ei tässä kuitenkaan ole vain maattu riippumatossa tai seisty letkunjatkeena. Viime viikolla kunnostin parin neliön alueen vanhaa kukkapenkkiä. Sen oli vallannut juolavehnä. Vaihdoin pintamaan ja jaoin samalla narsissien ja tulppaanien sipulit. Istutin akileijoja ja verihanhikkeja sekä reunaan monivuotista laventelia, jota sain ystävältä.

Tällä viikolla tein vanhan irispenkin ja Pohjoismaiden värit yhdistävän kukkapenkin. Yhteensä uutta kukkapenkkiä on noin neljä neliötä.  Tein sen kokonaan kohopenkkinä, vain vanhan kannon kohdalle tulee syvempi multakohta. Alimmaiseksi aaltopahvia, päälle viitisen senttiä sanomalehteä, alimmaksi viimevuotista kompostia, sitten hyvin maatunutta kompostia ja päälle kaupan multaa. Työ sujui helteestä huolimatta sutjakkaasti, kun apuakin oli saatavilla.

Nyt, riippumatossa tai keinutuolissa, säästä riippuen, voin kaikessa rauhassa miettiä, mitä muuta kuin jo alkukesän aikana hankkimani päivänliljat ja saksankurjenmiekat tähän uuteen kukkapenkkiin tulee. Ainakin sinivaleunikot pikkuisen mieltäni kutkuttavat.

Uuden kohopenkin pohjaa 

Mansikoita ja vadelmia

Kauan sitten yläpihalla, nykyisen talomme kohdalla oli pieni mansikkamaa. 80-luvulla se oli hoitamaton ja villiintynyt, mutta muistan poimineeni sieltä muutamana kesänä litran verran makoisia mansikoita. Sittemmin sato väheni, ja 90-luvulla sai olla tyytyväinen, jos jostain mansikkamaan laitamilta, rikkaruohojen seasta löysi muutaman puutarhamansikan.

Paremmin satoa on saanut pitkin pihan luonnonvaraisia alueita kasvavista metsämansikoista. Ainakin sen verran että lapset pystyivät pujottamaan niitä heiniin. Kuivina kesinä satoa ei tosin tule. Kukinta on usein hyvinkin runsas, mutta koska metsämansikkaa kasvaa yläpihan kalliolla sekä pihatien ja kalliopolkujen reunoilla, kuivina kesinä kosteus ei riitä marjojen muodostumiseen.

Uskoin puutarhamansikan kadonneen kokonaan rakennusprojektimme myötä. Pari kesää sitten aloin kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että uuden talon edessä olevalla luonnonvaraisella alueella oli ahomansikkojen joukossa paljon suurikukkaisempia ja isolehtisempiä mansikoita. Myös marjat olivat suurempia. Ne eivät voi olla muuta kuin vanhan mansikkamaan karkulaisia. Samalle ne maistuvatkin.
Ne kasvavat sulassa sovussa mustikan, kielojen ja kaiken maailman rikkaruohojen keskellä, lähes suoraan kallion päällä.

Tänä vuonna kumpikin mansikkasortti näyttää tekevän paljon marjoja. Ensimmäisen puutarhamansikan napsaisin suuhun jo juhannuksena.

Ahomansikan mokoma pyrkii kukkapenkkeihin, enkä vuosiin meinannut raskia sitä sieltä kitkeä. Olenkin kuitenkin kovettanut mieleni, ja nykyään kiskon sen irti. Pysykööt vanhoilla paikoillaan.

Jos villiintynyt mansikka on puutarhaani tervetullut, niin vadelma on sen sijaan varsinainen riesa. Sitä kasvaa vanhan mustaherukkapensaan seasta niin, että jos haluaisin sen sieltä hävittää, niin molemmat olisi kaivettava ylös. Mustaherukkakaan ei tuota kuin muutaman marjan, mutta tykkään hypistellä sen hyväntuoksuisia lehtiä. Ja ruotsinköynnöskuusama puolestaan tykkää kiipeillä sitä pitkin. Vadelman ikävin puoli on se että se tunkee piikikkäitä versojaan kiviterassin puolelle.

Myös vanhan maakellarin päällä kasvaa harvakseltaan piikkistä vadelmaa eikä se laannu lainkaan vaikka leikkelen sen matalaksi joka vuosi. Vadelmia ei kummassakaan kasvupaikassa synny nimeksikään. Joskus sateisina kesinä on tullut kourallinen, mutta yleensä kuivuus tuhoaa marjat.

Vadelma on epäilemättä yksi niistä kasveista, joka vain odottaa tilaisuuttaan. Jos ja kun puutarhani jää taas joskus vähemmälle hoidolle ja raivaukselle, niin se valloittaa hetkessä ainakin koko kiviterassin. Ja tekee sitten miljoona vadelmaa, ihan vain omaksi huvikseen.