Täydellistä suunnittelua

Luonto osaa suunnittella ja toteuttaa jatkuvasti kukkivan kukka-alueen paremmin kuin minä.

Saunan nurkalla kasvaa vanha ja aika iso tuoksuspirea. Leikkaamme siitä joka kevät kaikkein hennoimmat oksat, vanhimmat oksat ja ympäriltä lukuisan joukon pieniä spirean alkuja. Pensas ei kuulu suosikkeihini, mutta koska se selvästikin viihtyy tuossa paikassa ja luo vehreyttä ympärilleen, niin se saa olla. Vaikka sateen jälkeen sen korkeimmat oksat taipuvatkin ikävästi saunan ja huussin väliselle kulkureitille. Välillä mietin, kasvaisiko sen paikalla himoitsemani pensaspioni, mutta todennäköisesti ei, sillä paikka on aika varjoisa.

Spirean ympärillä polun ja kivipengerryksen välissä on usean neliön alue, joka on täysin luonnontilassa.  Haravoin sen keväällä, samalla kun siivoan spirean leikkausjätteet, mutta muuten se on omissa oloissaan.

Kevään ensimmäinen kukkija on sinivuokko. Ensimmäiset sinivuokot alkavat kukkia juuri spirean aurinkoisemmalla puolella. Joukossa on myös muutama pinkki versio. Niitä yritän kovasti suojella.

Sinivuokon lopetellessa sen seuraan liittyy valkovuokko. Vuosi vuodelta runsaampana.

Myös seuraava kukkija, kielo, viihtyy ja lisääntyy. Kielo kukkii juuri nyt. Kukkisikin vain tässä, kun sille näin hyvän kasvupaikan suon, mutta mokoma hyppii kukkapenkkeihin ja kivipengerryksen kivien väliin.

Pikkutalvio on omia aikojaan hiipinyt tälle alueelle aika äskettäin. Sen kukinta osuu sekä valkovuokon että kielon kanssa yksiin ja on niiden kanssa tosi nätti.

Kielojen seassa kukkii myös metsämansikka. Mustikkaakin on, mutta se ei tuossa kuki eikä tee marjoja. Mansikankin sato on muualla suurempi ja sikäli miellyttävämpi että kasvaa kauempana saunan nurkkaa. Jotkut kaksijalkaiset saunojat kun saattavat tuntea tarvetta lannoittaa spireaa ja sen ympäristöä.

Kielo ja metsämansikka

Seuraava kukkija on kaunis ja herkkä metsäkurjenpolvi, minkä jälkeen aloittaa, mikäpä  muu kuin vuohenputki ja sen sukulaiset. Mutta silloin on pakko rajoittaa luonnon puutarhavaltaa ja antaa ruohosaksien heilua.

Täydellistä suunnittelua niin ajoituksen, tilankäytön kuin väriharmoniankin osalta. Sen kun oppisin minäkin.

Metsäkurjenpolvi, mustikka ja spirea

Salaattia ja pinaattia

Tänään perustin vaatimattoman hyötykasvimaani. Se koostuu kahdesta Kekkilän istutuslaatikosta. Sain ne kolme vuotta sitten äitienpäivälahjaksi. Nyt ne piti siirtää uuteen paikkaan, paitsi viimesyksyisen kaivinkonevierailun tieltä, myös siksi että takapihan laskettelureitti kulkee vanhan paikan yli. Siitä aiheesta ei sen enempää. Vanha paikka oli liian varjoisa, joten suostuin siirtoon helposti.

Olen kasvattanut laatikoissa salaattia, pinaattia, yrttejä ja kesäkurpitsoja, vaihtelevalla menestyksellä. Muutaman kerran olen loppukesästä salaattisadon loputtua istuttanut perennojen siemeniä laatikoihin, mutta siinä on se ongelma että ne pitäisi saada aikaisin keväällä siirrettyä kasvupaikoilleen kukkapenkkiin vihannesten tieltä, mutta useinkaan kukkapenkki ei ole siihen valmiina.

Nyt laatikot ovat aurinkoisella paikalla, terassin sisäkulmassa, soran päällä. Päivän puuhat alkoivat sillä, että kaivoin soralta pikkuisia orvokkeja ruukkuihin laatikoiden tulevalta paikalta. Orvokit ovat siihen omia aikojaan kylväytyneet. Osa jäi vielä maahan, mutta ne kyllä tallautunevat jalkoihin.

Orvokkeja ruukussa ja sorassa

Siemenestä kasvatetut tavallinen ja silopersilja olivat niin hyvässä vauhdissa että niillä oli jo kiire päästä ulos ja multaan. Satoa pääsee korjaamaan parissa viikossa. Toiseen laatikkoon kylvin  salaattia ja pinaattia ja toiseen kesäkurpitsaa, rucolaa ja lehtikaalia. Lehtikaali on ensimmäistä kertaa kokeilussa. Herneet, pavut ja mangoldi, toinen uusi tuttavuus, saavat vielä odottaa kylvämistä ainakin nyt tulossa olevan kylmän jakson ajan. Järvivesi on tosin niin lämmintä, että en usko, että hallaa meille enää tulee.

Kukkien kasvattaminen on paljon lähempänä sydäntäni kuin vihanneksien viljely. En vain ole vihanneksista kovin kiinnostunut, mikä johtuu ainakin osittain siitä, että vihannesten viljely tuntuu vaikealta. Salaatti, pinaatti ja rucola onnistuvat kyllä. Parhaan sadon olen saanut kesäkurpitsasta, kun olen tökännyt siemenet talvehtineeseen puutarhakompostiin. Mutta miten lannoittaa oikein, miten suojata vihanneksia ötököiltä? En tiedä.

Herneitä kokeilin pari vuotta sitten. Ne kasvoivat kyllä hyvin, mutta kun oli aika päästä nauttimaan pulleista paloista, niin joku mokoma ehti ensin. Palot olivat tallella, mutta jokaikisen herneen kohdalla oli sievä, pyöreä reikä.

Persilja kasvaa jo

Kukkapäivä

Tänään tein jotain sellaista, mitä en ole koskaan aikaisemmin tehnyt: istutin kesäkukkia ulos toukokuussa. Orvokit ovat oma lukunsa, ne ovat olleet ulkona jo kaksi kuukautta, mutta nyt istutin sekä ostettuja kesäkukkia että itse siemenestä kasvattamiani amppeliin ja ruukkuihin. Yleensä olen kunnioittanut 10.6.-sääntöä, mutta nyt otin riskin.

Ensimmäiset kesäkukat

Vaikka kasvatankin suurimman osan kesäkukista itse, niin muutamaan amppeliin ja joskus ruukkuunkin ostan kukkivat kukat, jotta alkukesästäkn olisi jotain silmäniloa. Itsekasvatetut kun alkavat kukkia yleensä vasta loppukesästä.

Viherhuoneen keväinen kauneus, jossa kaikki talvehtineet pelargonit kukkivat, on mennyttä. Kaikki viime kesän ulkona viettäneet pelargonit, yhteensä 8 ruukkua, muuttivat ulos. Ne olivat aika venähtäneitä, ja Mårbackat katkoivat versojaan heti kun nostin ne paikaltaan. Kolme parasta katkennutta versoa istutin uudelleen, muut saivat mennä kompostiin. Myös bougainvillea muutti ulos. Sekä se että pelargonit saavat olla pari päivää terassilla varjossa ja sitten siirrän ne aurinkoon.

Aamulla huomasin että pikkuisina taimina helmikuussa Plantagenista ostamani verenpisarat olivat nupussa. Tuli kiire ruukuttaa ne. Samanlaisina taimina ostamani petuniat eivät vielä aio kukkia, mutta ruukkuun ja ulos pääsivät nekin. Parin kaupan pelargonin ja koristetupakan taimen kera.

Rannassa olevaan vanhaan pataan istutin joukon hentoja taimia: leijonankitaa, koristetupakkaa ja punavaulaa. Yleensä pataan päässeet pikkutaimet ovat  joutuneet sateen, tuulen ja kylmyyden kouriin, nyt niitä koettelee helle ja kuivuus.

Tällainen 30 asteen helle ei kyllä ole sen enempää puutarhurin kuin kasvienkaan mieleen. Puutarhuri uupuu. Aamupäivällä kitkin 3 kukkapenkkiä ja siihen olinkin hyytyä. Iltapäivällä alkoivat nuokkua niin nuoret kuin vanhatkin perennat. En kyllä muista, milloin olisi toukokuussa pitänyt vanhoja perennoja kastella. Yleensäkin olen sitä mieltä, että perennat hoitakoot vedensaantinsa itse. Juuret vaan syvemmälle maahan, kyllä siellä on vettä. Mutta nyt tippaletku on käytössä. Ei voi kuin olla tyytyväinen, että kasteluvesi tulee järvestä.

Tulppaanien kukinta meni niin nopeasti ohi etten ehtinyt kaikista edes ottaa kuvaa. Jotkin kukkivat vain kolme päivää.

Sellaisen kasvun ihmeen huomasin tänään, että alppikärhö kukkii, vaikka ei ole kosketuksissa maahan. Sen molemmat varret olivat jotenkin haurastuneet talven aikana ja katkesivat juuresta, kun siivosin penkkiä keväällä. Riivin vanhat versot rinneangervosta, mutta vähän sinne oli jäänyt. Nyt se kukkii. En ymmärrä, miten se on mahdollista.

Alppikärhö kukkii vaikkei pitäisi

Tilannekatsaus

Kun on toukokuussa neljä päivää poissa kotoa ja helleaalto iskee, niin perennat kasvavat 10 senttiä, mutta vuohenputki kasvaa samassa ajassa 30 senttiä.

Kevään muiden sipulikukkien kukinta on melkein ohi, mutta tulppaanit alkoivat vihdoin kukoistaa. Niitä on paljon vähemmän kuin mitä istutin. Odotin valtaisaa pinkkien Angelique-tulppaanien merta. En aivan sellaista saanut.  Kukassa on alle 10 Angeliquea.

Sarjanarsisseja ja Angelique-tulppaaneja

Ikkunakukkapenkeistä se, joka näkyy vierasvessan ikkunasta on parhaimmillaan. Osa narsisseista on kukkinut, mutta osa pienikukkaisista narsisseista vasta aloittaa. Kaksi vuotta sitten istutetut tulppaanit kukkivat komeammin kuin viime vuonna istutetut.

Pohjoismaiden värit -kukkapenkissä näyttää siltä, että lähes kaikki perennat ovat selvinneet talvesta hyvin. Joitakin aukkoja siellä vielä on, eivätkä sielläkään kaikki tulppaanit ole nousseet. Ainakin kahdesta punaisesta tulppaanilajista on noussut vain yksi kukkavarsi. Kuunliljoista ei vielä mitään elonmerkkiä.

Tulppaaneja Tanskan väreissä

Kukkapenkki jota ei ole -penkkiin viime syksynä istuttamistani sipuleista kukki ensin kevätkurjenmiekka. Monen metrin päässä istutuspaikasta. Ja nyt kukassa on kolme Rip van Winkle -narsissia. Oikein somia ovat, mutta keskellä kulkureittiä.

Viherhuoneessa on tapahtunut kasvuräjähdys. Tuoksuherneet ovat puolimetrisiä, kelloköynnökset tavoittelevat jo amppeleista roikkuvien viherkasvien kärkiä. Ja ovat pahasti toisiinsa kietoutuneita. Bougainvillea vie puolet koko tilasta.

Vanhoissa kukkapenkeissä ovat kärhötkin heränneet, ehkä myös yksi kolme vuotta vanhoista salkoruusuista. Ruostekukasta sen sijaan ei mitään elonmerkkejä. Ja myös yli 10 vuotta vanha salvia näyttää raadolta. Mutta se on kyllä ennenkin herännyt todella myöhään.

Kaksi vuotta sitten istutettu kirsikka aikoo tehdä enemmän kukkia kuin viime vuonna. Silloin niitä oli 3, nyt laskin yli 30 nuppua.

Vanhat kuunliljat ovat vasta juuri ja juuri nousseet esiin. Olen nähnyt niitä muualla hyvässä kasvussa, mikä panee miettimään, monenkohan kasvuvyöhykkeen verran kasvuolosuhteet meillä järven, korkean sijainnin ja länsituulen takia keväisin poikkeavat 1b:stä. Voi olla että aika monta.

Dahlia ja gladiolus

Dahlioihin minulla on ambivalentti suhde. En ole aivan varma, pidänkö niistä. Ne tuntuvat jotenkin liian suurilta ja liian värikkäiltä meksikolaiskaunottarilta tänne pohjoiseen. Mutta silti ihailen niitä. Ja kasvatan niitä. Joka vuosi on ainakin muutamassa ruukussa dahlian mukuloita.

Dahliat ovat helppoja, joskin kaksi vuotta sitten sateisena kesänä vain yksi seitsemästä dahlianmukulasta kehitti kukkia. Joskus olen alkukesästä kaivanut dahlian mukulan kukkapenkin aukkokohtaan ja jo heinäkuussa dahlia kukkii ja kukinta jatkuu koko kesän pakkasiin asti. Pakkasta ei dahlia kestä, vaan muuttuu mustaksi heti. Mustuneen dahlian mukula on kuitenkin elossa ja kun sen antaa vähän kuivahtaa, niin pimeässä ja viilessä se talvehtii ja sen voi keväällä istuttaa uudelleen. Tai sitten ei. Voi se myöskin homehtua tai muuttua aivan rusinaksi.

Viime kesänä dahlioita oli kahdessa ruukussa. Toiseen kehittyi valtava keltainen kukka, jonka varsi katkesi heti kukinnan alettua. Sitten satoi liikaa tai jotain muuta tapahtui, eikä uusia nuppuja tullut. Toisessa ruukussa oli useampi mukula. Niistä syntyi pienehköjä, yksinkertaisia, erivärisiä kukkia, jotka näyttivät kivalta sinisessä ruukussa. Nämä mukulat talvetin, laitoin pari viikkoa sitten multaan ja ainakin yhdestä on jo verso noussut. Väristä ei tietenkään ole mitään tietoa.
 
Tänä talvena huomasin ensimmäistä kertaa siemenluetteloissa dahlian siemeniä. Päätin kokeilla siemenkasvatusta. Siemenet itivät hyvin, ja taimet ovat jo isoja. Odotan niiltä aika paljon. Viime kesänä valmistuneet kukkaportaat ovat niille juuri oikea paikka. Bougainvillean seurassa ne saavat loistaa. Jos siemenkokeilu onnistuu,  tästä saattaa syntyä villitys. Näin virolaisessa siemenluettelossa kymmeniä erilaisia dahliansiemeniä. Kukkaportailla on paljon tilaa.

Huono kuva hauskasta dahliasta

Gladioluksen sipuleita tarttuu aina jossain vaiheessa kevättä yksi pussillinen. Viime keväänä esikasvatin niitä viherhuoneessa pari viikkoa, istutin kukkineiden narsissien ja tulppaanien sekaan ylöpihan kesäkukkapenkkiin ja siellä ne loppukesästä kukkivat ja kaatuilivat. Tukea ne pitäisi tai katkoa maljakkoon. Tukeminen ei ole ihan helppoa, kun multaa on vain 10 senttiä kallion päällä. Talvetin sipulit dahlioiden kanssa samassa laatikossa ja nyt ne ovat mullassa. Jotain pientä eloa siinäkin ruukussa näkyy.

Irispenkin aikaisesta kunnostuksesta seurasi se, että nyt on pitkästä aikaa runsaasti pehmeää multaa johon työnnellä muidenkin kesäkukkien sipuleita ja mukuloita. Niitä tulikin istutettua viime viikonloppuna aika monta.

Ei kiitos

Jokaisella puutarhurilla on lista kasveista, joita ei halua, vaikka ilmaiseksi saisi. Tässä minun listani:

Tuijat

Tuijia ei minun puutarhassani ole eikä niitä meille tule. Ne ovat vaikeahoitoisia, paleltuvat talvella ja vaativat keväällä suojausta ja vettä ja silti ne muuttuvat ruskeiksi tai peräti kuolevat. Harvassa paikassa ne näyttävät luonnollisilta. Mutta en ole kyllä havukasvien ystävä muutenkaan. Koskaan en ole yhtään sellaista istuttanut. Ehkä joudun löysäämään linjaa ja hyväksymään yläpihallemme jokusen marjakuusen ja laakakatajan. Mutta tuijia ei ikipäivänä. Ja muutenkin, salaiseksi ilokseni, havut eivät ole enää niin trendikkäitä kuin vielä vähän aikaa sitten.

Heinät

Erilaisia heiniä on omasta takaa ihan riittävästi, kiitos vaan, joten kukkapenkkeihin tai ruukkuihin en niitä istuta. Ovat mitättömän näköisiäkin kaiken lisäksi. Olisikohan sekin trendi jo laskusuunnassa?

Pensashanhikki

En yhtään tiedä, miksi en pidä pensashanhikeista. Vaaleanpunainen versio vielä menee, mutta se keltainen ei. Johtuisiko vain siitä, että se on niin tavallinen? Meilläkin kasvaa yksi vanha keltainen hanhikin raakku, jonka nirhaamista suunnittelen joka kesä. Mutta siinä vaiheessa, kun se loppukesästä avaa muutaman kukkansa, olen heltynyt ja annan sen kukkia. Ei se siinä polun vieressä ketään häiritse eikä siihen kalliolle oikein muutakaan voi suoraapäätä istuttaa.

Värililjat

Värililjoja ihailen kyllä muiden pihoilla ja puistoissa, mutta omaan pihaan en niitä enää ota. Kerran istutin niitä parikymmentä ja kukinta oli kyllä hieno, mutta jotenkin liian voimakas meidän vanhaan pihapiiriimme. Ja heti ensimmäisenä kesänä tulivat liljakukot. Seuraavana kesänä lähtivät liljat ja samalla liljakukot. Ruskoliljat ovat sitten kokonaan toinen juttu.

Jaloruusut

Aikani kokeilin erilaisia jaloruusuja, taistelin kirvoja vastaan ja laastaroin sormia, sitten päädyin siihen että olkoot mokomat hienohelmat. Eivät sovi kaltaiselleni laiskalle puutarhurille. Sitä paitsi jaloruusujen kohdalla vyöhykekateus iskee pahasti - ne kun kukkivat esimerkiksi Tanskassa jo kesäkuussa, paljon korkeampina, kauniimpina ja suurikukkaisempina kuin ikinä mahdollista täällä Espoon perukoilla.

Kantapään kautta

Olen puutarhurina täysin itseoppinut. Ensimmäinen menetelmä oli perinteinen "kokeile ja toivo parasta". Sen avulla opin mm.

• niittyä ei voi perustaa niin että heittää niittykukan siemeniä nurmikolle
• useimmat rikkaruohot eivät kuole siihen että niitä nyhtää
• halpoja ulkomaisia taimia ei kannata ostaa edes alennusmyynnistä
• se mikä voi mennä mönkään, myös menee mönkään.

Tämä menetelmä tuotti runsaasti pettymyksiä ja tuli kalliiksi. Pikkuhiljaa aloin lukea, humanisti kun olen. Puutarhakirjoja alkoi kertyä kirjahyllyyn ja keinutuolin viereen. Aloin lukea puutarhalehtiä. Katsoin puutarhaohjelmia. Opin yhtä ja toista. Paljon en tiedä vieläkään, mutta sen tiedän että seuraavista seikoista on hyötyä

• tunne itsesi: tiedä mitä jaksat/viitsit/haluat
• ole realisti: älä käytä paukkuja sellaiseen mistä ei kuitenkaan tule mitään.
• tunne puutarhasi: kasvuolosuhteet ja maa
• oikea kasvi oikeaan paikkaan -periaate säästää  monelta huolelta ja pitkän pennin
• se mitä on maan alla on tärkeintä eli hanki kunnon multaa
• dokumentoi edes jotenkuten
• hanki kunnolliset työvälineet
• käytä hanskoja
• kompostoi kaikki mahdollinen
• säästä sanomalehdet
• älä masennu epäonnistumisista, vaan yritä uudestaan
• mieli muuttuu: jos et 5 vuotta sitten pitänyt keltaisista kukista, niin tänä vuonna saatat pitää
• älä odota että läheisesi tai kukaan muukaan on kiinnostunut kukistasi tai kukkahöpinöistäsi. Jos joku on, ole onnellinen.

Vanha varjohiippa

Päähänpinttymät

Joistakin kasveista saattaa tulla päähänpinttymä. Sitä näkee kirjassa, puutarhalehdessä tai elävänä jonkin kasvin, ihastuu ja haluaa kokeilla. Minulla näitä pinttymiä on ollut mm, kelloköynnös ja salkoruusu.

Kelloköynnökseen törmäsin joskus 2000-luvun alussa, muistaakseni Kauppatorilla. Ostin taimen ja haaveilin suurista violeteista kukista. Köynnös ei kasvanut, ei tullut kukan kukkaa. Seuraavana vuonna yritin uudelleen. Sama surkea lopputulos. Asia jäi vuosiksi. Kolme vuotta sitten päätin että annan kelloköynnökselle vielä yhden mahdollisuuden. Kylvin siemenet helmikuussa, ruukutin kesäkuussa kolmeen isoon ruukkuun kaksi taimea kuhunkin ja asetin terassille aurinkoiseen paikkaan. Syyskuussa köynnökset ehtivät tehdä muutaman kukan ennen pakkasia.  Lopputulos oli rohkaiseva ja ilo suuri.

Viime vuonna kylvin koko pussillisen siemeniä, ja olinkin sitten aivan pulassa 15 taimen kanssa. Niitä riitti ystävillekin. Kukkia alkoi tulla jo elokuun lopulla, runsaasti kaikkiin ruukkuihin. Olin onnistunut. Tänä vuonna kasvamassa on ensimmäistä kertaa myös albaa.

Kelloköynnös 2013

Salkoruusuja näin ensimmäisen kerran 2000-luvun alussa Lundissa. Niitä kasvaa siellä, samoin kuin Kööpenhaminassakin, kaduilla vanhojen talojen seinustoilla, kiveyksen pienissä koloissa. Ensin kokeilin siemenestä, pariinkiin kertaan. Eivät edes itäneet. Ostin taimen, istutin aurinkoiseen paikkaan. Teki ruusuketta ensimmäisen kesän, ei tehnyt kukkavanaa seuraavana kesänä.

Kesällä 2011 tilasin 3 tainta ja istutin ne alkuhätiin ruukkuun, koska sopivaa istutuspaikkaa ei ollut. Silloin oli vielä kaikenlaista raksahommaa, joten en ehtinyt niille paikkaa valmistellakaan ennen kuin syksy tuli ja ne oli pakko laittaa maahan. Tökkäsin ne suurimpaan kukkapenkkiini pionien eteen, kohtaan jossa oli aukko, vaikka tiesin että siihen eivät sellaiset korkeat kukat mitenkään sopisi. Mutta siihenhän ne sitten mieltyivät. Kukkavarsia nousi monta ja osa kasvoi todella korkeaksi. Kukkivat koko loppukesän. Ja kukkivat kaikki kolme vielä viime kesänä uudestaan, yhtä hienosti. Vaikka salkoruusu on kaksivuotinen. Nyt niissä ei näy elonmerkkejä, ainakan vielä, sen sijaan viime vuoden loppukesästä istuttamani taimi toisessa kukkapenkissä vihertää.

Salkoruusu 2012

Aina ei kuitenkaan onnistu. Nyt näyttää siltä, että minun ja siemenestä kasvatetun basilikan tiet eroavat lopullisesti. Olen yrittänyt vaikka kuinka monta kertaa. Olen myös saanut erikokoisia pikkubasilikoja taitavammilta yrttitarhureilta. En saa niitä kasvamaan suuriksi. Tämänkeväiset kylvökseni kyllä itivät, mutta siihen se jäi. Mitään kasvua ei tapahdu. Kaupasta saa oikein hyvää basilikaa ja sellaisen kaupan ruukkuyrtin olen sentään onnistunut pitämään hengissä kuukausia.

Irispenkin kunnostus

Kun on saanut hoidettavakseen puutarhan, joka on vuosikymmeniä vanhempi kuin itse ja kun puutarhan vanhemmista ajoista on vain satunnaisia tiedonmurusia, muutama valokuva ja pari maalausta, niin väistämättä kunnioittaa niitä kukkia, joiden tietää kasvaneen täällä kauan. Yksin tällainen alkuasukasperenna on siperiankurjenmiekka, sellainen sininen perusiris. Se kasvaa vanhimmassa kukkapenkissä kiviterassin pengerryksen kupeessa, aurinkoisessa paikassa.

Kukkapenkki oli aikaisemmin paljon suurempi ja sen keskellä oli lipputanko. 90-luvun alussa siinä kasvoi vain iris ja piikkinen ruusuntynkä, lupiini sekä vuohenputki. Lipputanko ja ruusu saivat lähteä. Pienensin penkin kokoa, vaihdoin mullat ja siirsin muualta pihalta iriksen seuraksi päivänliljoja ja kurjenpolvia sekä silloisesta kotipihastamme pikkusydämen. Kaikki kotiutuivat hyvin. Kukinta on parhaimmillaan alkukesästä.

Vuohenputki on pikkuhiljaa taas vallannut kukkapenkin etureunaa. Se on ujuttautunut kiviportaiden välistä pikkusydämen ja kurjenpolven sekaan. Omia aikojaan penkkiin on ilmaantunut malva. Ensin pinkkinä, sittemmin myös valkoisena. Yksi lempikukistani kyllä, mutta vähän huonossa paikasssa.

Oli aika ryhtyä kukkapenkin kunnostukseen. Mitään suuria muutoksia en suunnitellut, mutta vuohenputki oli saatava pois. Irikset kaipasivat jakamista. Kukkapenkin ja nurmikon välissä oli kaistale, jossa ei kasvanut muuta kuin vuohenputkea. Siitä maa kokonaan pois ja kukkapenkille lisää tilaa.

Reunakivet poistettu

Lauantaina kaivoin reunakivet ylös ja kokeilin lapiolla maata. Hyvin upposi. Sitten alkoi sataa. Sunnuntaina luvattiin sadetta vasta illaksi, joten arvelin että ehdin kukkapenkin kimppuun. Kaivoin lapiolla rikkaruohottuneimmat maat kokonaan pois ja kärräsin yläpihan jortsuun. Talikolla möyhensin mullan ja poimin kaikki vuohenputken juurten pätkät pois, niin tarkkaan kuin pystyin. Aluksi suunnittelin vaihtavani koko maan, mutta multa oli hyvää, kuohkeaa ja täynnä matoja. Vain pinta sai lähteä.

Nostin ja jaoin pikkusydämen, kurjenpolven ja malvat. Taisi siellä yksi vuohenkellokin olla. Vuohenputken erottelu pikkusydämen juurakosta oli aikamoinen työ enkä varmaan kaikkia juuria saanut pois. Muutama tulppaani ja jättilaukka saivat kärsiä.

Siinä vaiheessa kun  olisi pitänyt saada iris jaettua, eivät omat voimat riittäneet. Apua ei ollut saatavilla ja kun taivaalle alkoi kertyä mustia pilviä, ajattelin että olkoot. Jaan ne toisena vuonna. Tärkeintä oli saada jaetut kasvit takaisin multaan.

Lisäsin neljä säkkiä uutta multaa, tasoitin maan ja istutin perennat takaisin. Viimeisiä istuttaessani isot sadepisarat tippuivat niskaan. Reunakivet saavat vielä odottaa, sillä vanhat olivat liian pieniä. Pitää kierrellä pihaa ja etsiä isommat.

Irikset saivat olla rauhassa.

Kevään perennoja

Toukokuun perennoja ja tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin kukintaansa aloittavia tässä puutarhassa ovat muun muassa:

Kevätkaihonkukka: Kasvaa parin neliön alalla ihan rannassa. En tiedä, mistä se on peräisin. Huomasin kukan muutama vuosi sitten. Olen nyt rauhoittanut alueen ja se saa levitä siellä rauhassa. Viime kesänä sain lahjoituksena lisää taimia ja ne ovat nyt uusimman kukkapenkin varjoisemmassa reunassa. Hyvin näyttävät kasvavan.

Kevätkylmänkukka: Istutin ainakin 5 taimea kesällä 2004. Viime vuonna oli kaksi vielä hengissä ja kukki hienosti. Tänä keväänä kumpikaan niistä ei lähtenyt kasvuun. Luin jostakin että kevätkylmänkukka ei sielä kilpailua, joten ehkä samassa penkissä kasvava, kovinkin rehottava maanpeitekärhö koitui niiden kohtaloksi. Istutin uudet, lilan ja valkoisen, toiseen paikkaan.

Uusi kevätkylmänkukka

Vuohenjuuri: Iloinen kevään kukkija, jollaisia täällä kasvoi jo 80-luvulla yhdessä villiintyneessä kukkapenkissä. Sen palautin viime kesänä, ja se aloittelee juuri kukintaansa narsissien seassa.

Pikkusydän: Siirsin pikkusydämen tänne yli 10 vuotta sitten rivitalopihastamme. Se on vaivaton ja uskollinen perenna. Kukkii koko kesän ja alkaa vasta elokuussa näyttää vähän kurjalta. Pitää jotenkuten puolensa vuohenputkea vastaan. Tällä hetkellä täynnä nuppuja.

Vuorenkilpi: Sopii tälle pihalle vallan mainiosti. Sitä on kaksi vanhaa istutusaluetta, molemmat monen neliön laajuisia. Vuorenkilvet kasvavat paljaan kallion päällä rinteessä. En hoida niitä mitenkään muuten kuin katkaisen kukkavarret kukinnan jälkeen. Kun muutamana vuonna heitin niille vähän kanankakkaa, ne lakkasivat kukkimasta. Jos penkkiin tulee aukko, ne täyttävät se itse, mutta eivät muuten leviä mihinkään.

Ja sitten olisi vielä kevätruusuleinikki, adonis vernalis, jonka niin kovin haluaisin. Taimia ei helpolla löydy. Siemenestä olen yrittänyt sitä kasvattaa, mutta tuloksetta. Mutta onneksi sitä voi käydä ihailemassa Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Ei se kyllä sielläkään tänä vuonna kuki niin hienosti kuin yleensä, siirretyksi kun on remontin tieltä joutunut. Tältä se näytti viime viikolla.

Sipulikukkia

Vappuaattona 2014

Kolmena viime syksynä olen istuttanut puutarhaani noin 1300 sipulia. Oli siellä niitä jonkin verran vanhempaakin perua, erityisesti narsisseja, krookuksia ja helmihyasintteja.

Haaveena ja pitkän ajan suunnitelmanani on tehdä yläpihan kallioalueesta kivikkopuutarha, erityisesti kevätkukkijoille. Alue on suuri, monen uuden omakotitalon piha on pienempi. Se on aaltoilevaa kalliota, jolla majailee vielä muutama rakennuslautakasa. Keskellä on porakaivo ja sen tötterö. Jonka tietenkin piti olla tontin reunassa, mutta ei nyt ole. Porakaivokin odottaa vielä savitiivistyksiä, joten sille alueelle ei vielä kannata tehdä mitään muuta kuin pitää pahimmat rikkaruohot, ohdakkeet ja kuismat poissa.

Maansiirtotöiden yhteydessä kalliolle siirrettiin talon tieltä kaksi suurta kiveä. Ne eivät yläpihalle mitenkään luontevasti istu, mutta siellä ne nyt ovat. Niiden ympärille tein viime kesänä kapeat istutusalueet, nimenomaan kevätsipuleita varten. Ajatus on, että kivien ympärillä kukkivat narsissit ja tulppaanit tervehtivät pihaan saapujaa.

Hieman ylemmäs kalliolle olen tehnyt muutaman neliön multa-alueen, myös narsisseille ja tulppaaneille. Ne näkyvät sieltä koko yläpihalle ja sisälle taloon, mutta kesällä kun siellä ei kasva mitään, alue ei myöskään näy minnekään.

Sipuleita istutan myös unikko/auringonkukka"pellon" etuosaan, josta ne näkyvät hyvin koko yläpihalle.

Tulppaaneja olen istuttanut mm. niin että laitan niitä tiheään sellaiseen kohtaan jotain kukkapenkkiä jossa on kasvanut kesäkukkia tai jossa muuten on aukko ja kaadan päälle 10 senttiä multaa. Kun tulppaanit ovat kukkineet, nostan sipulit kesäksi kuivumaan ja levitän mullan kukkapenkkiin.

Tänä keväänä kaikki tulppaanit näyttävät jotenkin ränstyneiltä. Lehdet ova kippuraisia ja kitukasvuisia. Olen myös varma että istutin paljon enemmän tulppaaneja kuin mitä näyttää nousevan. Eivät tainneet tykätä lumettomasta talvesta.

Kukintansa ovat lopettaneet talventähdet, krookukset, kevät- ja lumikellot sekä irikset. Parhaassa kukassa ovat narsissit, helmihyasintit ja scillat. Ihan kohta avautuvat kirjopikarililjat. Tulppaaneja, balkaninvuokkoja, pieniä ja suuria laukkoja saa vielä odotella.

Kevät 2013