sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Irispenkin kunnostus

Kun on saanut hoidettavakseen puutarhan, joka on vuosikymmeniä vanhempi kuin itse ja kun puutarhan vanhemmista ajoista on vain satunnaisia tiedonmurusia, muutama valokuva ja pari maalausta, niin väistämättä kunnioittaa niitä kukkia, joiden tietää kasvaneen täällä kauan. Yksin tällainen alkuasukasperenna on siperiankurjenmiekka, sellainen sininen perusiris. Se kasvaa vanhimmassa kukkapenkissä kiviterassin pengerryksen kupeessa, aurinkoisessa paikassa.

Kukkapenkki oli aikaisemmin paljon suurempi ja sen keskellä oli lipputanko. 90-luvun alussa siinä kasvoi vain iris ja piikkinen ruusuntynkä, lupiini sekä vuohenputki. Lipputanko ja ruusu saivat lähteä. Pienensin penkin kokoa, vaihdoin mullat ja siirsin muualta pihalta iriksen seuraksi päivänliljoja ja kurjenpolvia sekä silloisesta kotipihastamme pikkusydämen. Kaikki kotiutuivat hyvin. Kukinta on parhaimmillaan alkukesästä.

Vuohenputki on pikkuhiljaa taas vallannut kukkapenkin etureunaa. Se on ujuttautunut kiviportaiden välistä pikkusydämen ja kurjenpolven sekaan. Omia aikojaan penkkiin on ilmaantunut malva. Ensin pinkkinä, sittemmin myös valkoisena. Yksi lempikukistani kyllä, mutta vähän huonossa paikasssa.

Oli aika ryhtyä kukkapenkin kunnostukseen. Mitään suuria muutoksia en suunnitellut, mutta vuohenputki oli saatava pois. Irikset kaipasivat jakamista. Kukkapenkin ja nurmikon välissä oli kaistale, jossa ei kasvanut muuta kuin vuohenputkea. Siitä maa kokonaan pois ja kukkapenkille lisää tilaa.

Reunakivet poistettu

Lauantaina kaivoin reunakivet ylös ja kokeilin lapiolla maata. Hyvin upposi. Sitten alkoi sataa. Sunnuntaina luvattiin sadetta vasta illaksi, joten arvelin että ehdin kukkapenkin kimppuun. Kaivoin lapiolla rikkaruohottuneimmat maat kokonaan pois ja kärräsin yläpihan jortsuun. Talikolla möyhensin mullan ja poimin kaikki vuohenputken juurten pätkät pois, niin tarkkaan kuin pystyin. Aluksi suunnittelin vaihtavani koko maan, mutta multa oli hyvää, kuohkeaa ja täynnä matoja. Vain pinta sai lähteä.

Nostin ja jaoin pikkusydämen, kurjenpolven ja malvat. Taisi siellä yksi vuohenkellokin olla. Vuohenputken erottelu pikkusydämen juurakosta oli aikamoinen työ enkä varmaan kaikkia juuria saanut pois. Muutama tulppaani ja jättilaukka saivat kärsiä.

Siinä vaiheessa kun  olisi pitänyt saada iris jaettua, eivät omat voimat riittäneet. Apua ei ollut saatavilla ja kun taivaalle alkoi kertyä mustia pilviä, ajattelin että olkoot. Jaan ne toisena vuonna. Tärkeintä oli saada jaetut kasvit takaisin multaan.

Lisäsin neljä säkkiä uutta multaa, tasoitin maan ja istutin perennat takaisin. Viimeisiä istuttaessani isot sadepisarat tippuivat niskaan. Reunakivet saavat vielä odottaa, sillä vanhat olivat liian pieniä. Pitää kierrellä pihaa ja etsiä isommat.

Irikset saivat olla rauhassa.

2 kommenttia:

  1. Oletpa ahkeroinut. Mukavaa hommaa varmaan. Kukkivatko iriksesi hyvin? Mun vaatimaton kokemukseni siperiankurjenmiekoista on vähän huono, joskus kukkivat kohtuullisesti, joskus surkeasti. Mut paikka on muuttunut kai liian varjoisaksi. Ja kai siperiankurjenmiekkojakin on monia lajikkeita. t. Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kyllä kukkivat hyvin joka vuosi. Muistan yhden vuoden, jolloin oli vain muutama kukkavarsi, mutta yleensä on hieno kukinta. Lyhytaikainenhan se on. Mutta tykkään pitkistä ja kapeista lehdistäkin

      Poista