Rikkaruoho vai ei?

Valkovuokot ovat ihania ja kauniita, mutta kovia leviämään. Ne kukkivat toukokuussa pari viikkoa ja häviävät sitten näkyvistä ja puutarhurin mielestä. Lopun vuotta ne työntelevät juuriaan uusiin paikkoihin ja nousevat sieltä seuraavana keväänä iloisina ja sievinä.

Joka kevät juuri tähän aikaan kun valkovuokkojen kukinta on kauneimmillaan, mietin, pitäisikö niitä ryhtyä jotenkin rajoittamaan. Ovatko ne rikkaruohoja? Miettimisen tasolle se on toistaiseksi jäänyt, en kyllä edes tiedä millaista toimintaa niiden rajaaminen tarkoittaisi. Kitkeminen ei ainakaan auttaisi.

Nyt valkovuokkoja on niin uusissa kuin vanhoissa kukkapenkeissä. Myös nurmikolle se on hypännyt, ihan rantaankin. Pihan reunoilla, erityisesti varjoisella itäreunalla se saa puolestani kasvaa ja levitä ihan rauhassa. Kovin on soma pikkutalvioiden kanssa kukkiessaan.

Toinen yhtä viehättävä, mutta kovasti leviävä luonnonkukka on kielo. Kieloa näyttää tänäkin keväänä nousevan taas ihan uusista paikoista, runsaasti. Jopa ihan uusimmasta kukkapenkistä näyttää nousevan kaksi kieloa. Osittain se viihtyy samoissa paikoissa kuin sinivuokko ja valkovuokko, mutta osittain sillä on ihan omat mieltymyksensä. Paljon maata se ei kyllä näytä alleen tarvitsevan.

Köynnöshortensian seassa kielo saa kasvaa aivan rauhassa, ja sen kasvualueen kielo onkin ottanut haltuunsa. Siellä kasvoi muutaman vuoden ajan värililjoja, mutta kun liljakukko iski, niin poistin kiireenvilkkaa liljat. Köynnöshortensiat viihtyvät ja kasvavat hyvin kivipengerrystä vasten, joten kieloista ei ole niille mitään haittaa. Loppukesästä hortensiat peittävät kielon ruskettuvat lehdet.

Kielot ovatkin sikäli ikävämpiä kuin valkovuokot että niiden lehdet pysyvät suurina ja vihreinä  pitkälle kesään ja ruskettuvat sitten pystyyn.

Sen sijaan on aivan selvää, että sinivuokko ei ole rikkaruoho. Sinivuokko on hillittykasvuinen, ja jos se joskus johonkin uuteen paikkaan leviää, niin siniset kukat vaikka kiviterassin kivien välistä ponnistaessaan herättävät vain ihastusta. Valkovuokot ja kielot puolestaan harmistuneen tuhahduksen "tuokin tuossa".

Maanvaivat

Arkkiviholliseni on vuohenputki. Se on pahin tämän pihan rikkaruohoista. Kaikkein pahiten se piinaa alapihan vanhoja kukkapenkkejä. Se lymyää kiviterassin reunapengerryksen kivien ja portaiden väleissä, eikä sitä saa näistä iänaikuisista asuinkoloistaan pois millään myrkyttömällä keinolla.

Ulkomailla asuminen ei sovi yhteen vuohenputkitaistelun kanssa. Kööpenhaminan vuosina tulimme Suomeen vasta juhannuksen kieppeillä. Silloin vuohenputki oli jo puolimetristä ja kasvoi ihan siellä missä itse halusi.

Nykyisin kitken sen kukkapenkeistä 3-4 kertaa kesässä. Uusimpaankin, viime kesänä perustamaani kukkapenkkiin se on jo ilmestynyt, pengerkivien välistä. Vaikka kuinka niitä sieltä kaiveltiin. Missä vain on vähänkin uutta multaa, niin siellä on pian vuohenputki.

Ainoa tehokas keino vuohenputken nitistämiseksi on pressuttaminen. Yhden kukkapenkin multien vaihdon jälkeen vuohenputki valtasi ison nurmikkoalueen. Omaa syytäni, jätin poistetut mullat liian pitkäksi aikaa nurmikolle odottamaan poiskuljetusta. Pressutin lopulta alueen usean vuoden ajaksi. Kaksi vuotta sitten poistin pressun, lisäsin multaa ja kylvin siemenet. Toistaiseksi alue on pysynyt vuohenputkettomana.

Nurmikolle levinnyt vuohenputki näyttää lannistuvan myös säännöllisestä nurmikon leikkaamisesta. Voikukka tulee kyllä sitten tilalle, mutta sitä siedän paremmin.

Toinen maanvaiva on nokkonen. Vaikka siitä muutamat muhennokset tekisi, niin niin paljon nokkosta ei perhe suostu syömään, että nokkospuskissa näkyisi sadonkorjuun merkkejä. Nokkosvettä olen lannoitteeksi kerran tehnyt, mutta se haju...

Kestän kyllä, toistaiseksi, sen että metristä nokkosta kasvaa yläpihan vanhalla kompostointialueella. Mutta kun se leviää sieltä ruusupensaiden juurelle, kukkapenkkeihin ja kaiken huippuna vanhan atsalean keskelle. Nyt riittää. Tänä kesänä käyn taistoon.

Työvälineet

Rakas päiväkirja,

Tänä huhtikuisena lauantaina olen

• ostanut kaupan pihamyyjältä kolme pelargonia
• ruukuttanut niistä yhden vietäväksi sukulaisen parvekkeelle
• koulinut 6 riippapelargonin taimea isompiin ruukkuihin ja kukkamultaan
• latvonut verenpisarat ja petuniat
• harventanut basilikan taimet
• käynyt läpi siemenlaatikon: olisiko vielä jotain esikasvatettavaa. Ei ollut.
• hypistellyt kesäkukkasipuleita ja miettinyt, menisivätkö ne ruukkuun vai maahan
• ihmetellyt puutarhamessuilta ostamiani ihmekukkia, joiden ensimmäiset versot ovat nousseet ruukuista. Ovatkohan ne jotenkin väärinpäin, kun kaikki versot nousevat ruukkujen reunoilta?
• kastellut taimet
• poistanut pääsiäisnarsissit näkyviltä 
• siirtänyt itäneet tuoksuherneet viherhuoneeseen
• muuttanut osan kesäkukkien taimista saunamökkiin, sillä siellä on nyt peruslämpö päällä eivätkä pakkasyöt haittaa
• kitkenyt vuohenputkea kahdesta kukkapenkistä
• virittänyt tippaletkun Pohjoismaiden värit -kukkapenkkiin ja aloittanut kastelun
• suunnitellut
• haahuillut ympäri pihaa, ihastellut kasvua ja koivujen hentoa viherrystä.

Pelargonit

Mårbackat saunan portailla kesällä 2013

Pelargoneihin hurahdin joskus 2000-luvun alussa. Saunamökin terassin kaiteella niitä oli kyllä aina kasvanut, mutta en niihin sen enempää kiinnittänyt huomiota, kunhan kävin torilta ostamassa, istutin ja kastelin. Virossa istutin niitä joka kevät pihan ruukkuihin, ja eräänä lämpöisenä syksynä yksi uurnallinen kirkkaanpunaisia mummonpelargoneja kukki vielä joulukuussa. Silloin ajattelin, että onpa mainio kukkanen.

Olen sittemmin kasvattanut pelargoneja siemenestä monena keväänä. Siemeniä ei ole kovin monta sorttia saatavilla, mutta kaikki lajit joita olen kokeillut, ovat onnistuneet. Itävät nopeasti ja kasvavat hyvin. Kesäkuun alussa ruukutan taimet kanankakkakourallisen kera, ja ne kukkivat koko kesän siihen asti kunnes joutuvat kompostiin tai pääsevät talvehtimaan viherhuoneeseen.

Kahtena edellisenä keväänä taimia on ollut liiaksi asti. Kaikki viherhuoneeseen siirtämäni kasvit talvehtivat hyvin, joten tänä keväänä olen ollut siementen kanssa hillitympi. Kasvamassa on vain riippapelargonit yhteen amppeliin.

Pelargonit ovat edullisia ja niitä on hauska ostaa sekä torilta, puutarhamyymälöistä että puutarhamessuilta. Ostan sekä peruspelargoneja että erikoisuuksia. Tavallisia pelargoneja en talveta, vaan ostan keväällä uudet. Kaupan/torin pelargonit lopettavat lähes aina kukinnan joksikin aikaa sen jälkeen kun ensimmäiset kukkavarret ovat kuihtuneet, mutta lähtevät kyllä uuteen kukoistukseen, jos puutarhuri jaksaa odottaa muutaman viikon.

Tänä talvena hyvin talvehtivat mm. Mårbackat sekä kuninkaalliset Nikolai, Caroline ja  Mary. Herkkäluonteinen prinsessa Mary viettää viherhuoneessa kesänkin, se kun ei oikein tunnu kestävän sen enempää tuulta kuin viileyttäkään. Kolmas kesä silläkin on jo tulossa. Kaikki ovat nyt nupussa.

Pelargoneihin en suhtaudu kovinkaan tunteellisesti. Niitä tulee ja menee, mikä on osa niiden viehätystä. Talvehtimaan eivät kaikki kuitenkaan mahdu. Jos niihin tulee kirvoja tai muita ötököitä, niin kompostiin vaan syksyllä koko kasvi. Yhtenä myöhäissyksynä vein kaikki pelargonit saunamökkiin kylmää pakoon ja tulikin sellainen pakkasyö että kaikki paleltuivat. Ei muuta kuin helmikuussa siemenet multaan ja uutta kasvua odottamaan.

Erityisen paljon pidän tuoksupelargonioista. Laitan niiden ruukut sellaisiin paikkoihin, joista kuljen ohi usein ja voin pyyhkäistä kädellä lehtiä. Esimerkiksi saunan portaille. Niitä en onnistu talvettamaan, kuolla kupsahtavat aina ennen joulua. Mutta ei haittaa, nytkin niitä on jo kolme erituoksuista kesää odottamassa.

Siemenestä kasvatettu riippapelargoni 

Vuonna 2004

Kymmenen vuotta sitten saunamökin taakse upotettiin harmaavesikaivot ja tehtiin imeytyskenttä. Onneksi siellä oli maata tarpeeksi tähän tarkoitukseen, yli metri. Muualla ei olisi ollut. Kaivinkone tuli alapihalle, ja koska se mylläsi siellä muutenkin, niin samalla se kaivoi minulle neljä kukkapenkkiä.

Ylimääräiset maat kaivinkone kuljetti toiselle puolelle pihaa, kiviterassin jatkon pohjaksi. Kiviterassi uudistettiin ja laajennettiin samana kesänä, ja sen reunassa kasvaneet rinneangervot vaihdettiin uusiin. Toiseen reunaan istutin mm. köynnöshortensioita ja kalliota pitkin kiipeilemään ruotsinköynnöskuusaman.

Kolme kukkapenkeistä tuli vanhojen istutusten paikalle, mutta suurempina. Mullat vaihdoin kokonaan. Vanhoja perennoja ei juuri ollut säästettäväksi, joten pääsin istuttamaan kaikkea sellaista, josta olin pitkään haaveillut. Aurinkoisimpaan penkkiin pioneja ja kärhöjä, ylemmäksi rinteeseen pensasruusuja. Kolmanteen monivuotisia yrttejä ja raparperi ja vauvala perennantaimille.

Neljäs, kokonaan uusi penkki on melkein rannassa. Vanha mänty oli kaadettu ja sen kanto törrötti keskellä alapihaa. Ajattelin, että sitä peittämään voisi istuttaa pari kärhöä ja viereen vähän muutakin. Muodoltaan penkki ei ehkä ole kaikkein onnistunein. Yksikin vieras kysyi, että kuka tuohon on haudattu. Hyvin siinä kuitenkin viihtyvät sekä kärhöt, poimulehti että isopäivänkakkarat.

Kesällä 2012 lumikärhö peitti männyn kannon.

Kesä 2004 oli sateinen. Joka päivä satoi kaatamalla, läpi koko kesän. Terassikivien alta valui asennushiekka pois, ja minun uusien kukkapenkkieni mullat ja ravinteet sadevesi kuljetti  suoraan järveen. Asennettiin salaojaputkia. Ei tarvinnut paikkoja miettiä, katsottiin vain missä kohdissa rinnettä sadevesi eniten ryöppysi. Nurmeakin kylvin moniin kaivinkoneen myllertämiin paikkoihin, mutta seuraavana kesänä ruohoa kasvoi siellä mihin sade oli siemenet huuhdellut. Esimerkiksi yrttipenkissä, jonka reunakiviin siemenet olivat pysähtyneet.

Pääsiäisliljoja

Nyt on tapahtunut sellainen ihme, että pääsiäisliljat eli narsissit kukkivat pääsiäisenä. Siihen tarvitaan tällainen aikainen kevät ja pääsiäinen, joka on niin myöhään kuin vain mahdollista.

19.4. Kukkavarret viisisenttisiä.

En muista tällaista tapahtuneen koskaan aikaisemmin Suomessa. Virossa pihamme vanhat narsissit kukkivat yhtenä pääsiäisenä neljästä.

Narsissit ovat mahtavia. Helppoja kasvattaa, eivät vaadi oikeastaan mitään hoitoa, eläimillekään eivät myrkylliset sipulit maistu. Kukkivat vuodesta toiseen. 

Ainoa ikävä puoli on se, että varsien pitää antaa kuihtua rauhassa. Ne ovat rumia kukkapenkissä, ja siksi narsissit kannattaa istuttaa kukkapenkin takaosaan tai aikaisin kasvavien perennojen taakse. On niitä varsia tullut joskus letitettyäkin, mutta se on hullunhommaa eikä sovi kenenkään selälle.

Narsisseja on erikokoisia ja -näköisiä. Niillä on hauskoja nimiä, kuten Egg and bacon ja Egg and butter. Joihinkin vanhanajan lajeihin olen ollut pettynyt siksi, että hentoinen varsi ei jaksa kannatella kukkaa, vaan sateen jälkeen narsissit lojuvat pitkin pituuttaan maassa eivätkä siitä nouse.

Tête-á-tête -narsissien annan pääsiäisen jälkeen kuihtua. Leikkaan kukkavarret pois ja annan lehtien lakastua kokonaan. Kesäksi siirrän sipulit sellaisenaan ulos, sateelta suojaan. Syksyllä istutan sipulit maahan. Nämä narsissit kukkivat ensimmäisenä keväällä ja monena vuonna. Niitä on jo niin monessa paikassa, että yritän olla ostamatta liikoja pääsiäiseksi. Tänä pääsiäisenä selvisin kuudella ruukulla.

Tuoksuherneet

Jos saisin kasvattaa siemenestä vain yhtä kesäkukkaa, niin se olisi tuoksuherne. Niitä kylvin pitkänäperjantaina 7 sorttia, 48 siementä.

Nämä ovat tämän kevään viimeiset esikasvatuskylvöt, yhdessä leijonankitojen kanssa. On kyllä hiukan aikaista hallanaroille tuoksuherneille. Jos ne voi istuttaa ulos vasta kesäkuun 10. päivän jälkeen, niin ne ehtivät venyä aika pitkiksi ruipeloiksi. Viherhuonetta ei enää toukokuussa saa tarpeeksi viileäksi. Mutta taidan salaa toivoa, että olisi lämmin toukokuu ja istuttamaan pääsisi tavallista aikaisemmin. 

Tuoksuherneitä olen kasvattanut pitkään, mutta aina ei ole ollut onni ja taito matkassa. Vasta parina viime kesänä olen saanut ne kukoistamaan. Vieläkään en ole onnistunut matalien patiotuoksuherneiden kanssa, eivät suostu edes itämään. Tänä vuonna en edes yritä. Tuoksuherneitä kannattaa kylvää enemmän kuin tarvitsee, sillä istutusvaiheessa muutama aina katkeaa tai heittää muuten henkensä.

Mutta köynnöstävät, parimetrisiksi kasvavat tuoksuherneet kukoistavat sekä isoissa ruukuissa että syvässä saviamppelissa. Tuoksuherneiden juuret ovat pitkät, ne tarvitsevat ison astian. Vettä ne myös tarvitsevat paljon. Ja tukemista, versoja saa olla koko ajan sitomassa. 

Kukinta, joka alkaa heinäkuun loppupuolella, korvaa vaivan. Kukat ovat kauniita ja ihmeellisen värisiä. Suosikkini on Summer Sizzler, kirkkaanoranssi kaunotar. Ja kaikki todella tuoksuvat. Tuuli leyhyttää amppelista tuoksua koko saunamökin terassille ja ruukuista koko keskipihalle. Kun poistaa kukkineet varret ennen kuin ne tekevät herneitä, niin kukinta jatkuu ensimmäiseen hallayöhön asti.

Nyt kokeilen myös metriseksi kasvavaa lajia Jet Set Mixed. Se sopisi matalahkona terassin eteen maahan tai portaille, ja tuoksu leviäisi koko terassille. Jos suostuu itämään. Toiveikkaana kylvin niitä 12 siementä, muita vain 6 kutakin.

Tätä odotellessa

Ikkunakukkapenkit

Uuden omakotitalon lähiympäristö pysyy ankeana ja keskeneräisenä pitkään sen jälkeen kun taloon on muutettu sisään. Lähelle on varastoitu kaikenlaista tarpeellista ja ylimääräistä, autokatosta rakennetaan, rakennusjäte odottaa kaatopaikalle lähtöä tai polttamista. Tai näin ainakin meillä.

Näkymä keittiön ikkunasta toukokuussa 2013.

Puutarhaa on ryhdyttävä rakentamaan pienin askelin, kevyin ratkaisuin ja sopiviin kohtiin. Aloitin perustamalla ikkunakukkapenkkejä. Ne ovat strategisissa paikoissa sijaitsevia pieniä kukkapenkkejä, joita voi ihailla tietyistä ikkunoista talon sisältä.

Ensiksi perustin keittiönikkunapenkin. Keittiön ikkuna on pohjoiseen, kokkaaja näkee pihatien ja yläpihan kallion.  Ja keskellä yläpihaa porakaivo/maalämpöpumppusysteemin, jonka ei pitänyt olla ollenkaan siinä kohdassa, mutta joka nyt on siinä. Ikkunan eteen kallion päälle kasasin ympyränmuotoisen penkin, 15 senttiä multaa ja reunuskivet. Istutin kevätkukkia: lumikelloja ja narsisseja, kevätesikoita. Syksyksi komeamaksaruohoa ja myrkkyliljoja. Kesällä kokkaaja siirtyy grillin ääreen ulos, joten katseenvangitsijaakaan ei tarvita.

Pikkuvessan ikkunasta näkee samaiselle yläpihan kalliolle, mutta laidemmalle. Suoraan pressutetuille lautakasoille. Niiden eteen olen perustanut vähän isomman kesäkukka-alueen, jonka etuosa toimii ikkunakukkapenkkinä. Tulppaaneja, narsisseja, helmihyasinttejä. Viime vuonna kesällä gladioluksia, mutta en ole vielä päättänyt, mitä tänä vuonna.

Kolmas ikkunapenkki oli se makuuhuoneesta katseltava, jolle kävi onnettomasti. Mutta onneksi makuuhuoneen suuresta ikkunasta näkyy paitsi järvi, myös rakennuskoneilta säästynyt vanha kukkapenkki, josta enemmän toisella kertaa.

Kauneutta käsienpesijälle.

Pohjoismaiden värit

Rapsuttelin kymmensenttisen lehtikerroksen alta esiin viime kesänä perustamani "Pohjoismaiden liput"-kukkapenkin.

12.4.

Vuosi sitten keväällä alkoi tuntua siltä, että olin valmis uuden kukkapenkin perustamiseen. Suunnittelin sitä aluksi ihan rantaan, mutta kun kyseinen kohta oli viime huhtikuussa 10 senttiä veden alla, luovuin siitä suunnitelmasta. Toistaiseksi. Siirsin uudiskohteen kymmenisen metriä ylemmäksi kiviterassin pengerryksen reunaan. Täydellinen paikka.

Koska inhoan kaivamista ja maa on tässä kohdin todella tiivistä, päätin perustaa sen kokonaan kohopenkkinä. Alle aaltopahvia, paksu kerros sanomalehtiä (Tästä syystä Helsingin Sanomien tabloid-koko ei ole suosiossani. Uusi harrastukseni onkin metalliliittimien leikkaaminen irti Hesareista.), alimmaiseksi uutta kompostia, keskelle hyvin maatunutta kompostia ja päälle 10 cm kaupan multaa. Reunuskivet pitävät mullan paikoillaan.

Noin 8 neliötä uutta kukkapenkkiä sai monet perennahaaveet heräämään eloon. Halusin värejä, joita muissa kukkapenkeissä ei ollut. Olin pitkään suosinut roosaa, pinkkiä, lilaa, violettiä, valkoista. Nyt halusin jotain ihan muuta. Ensinnäkin palavan rakkauden, siis kirkkaanpunaista. Ja keltaista. Vastavärejä, sopivat kyllä samaan penkkiin. Sinistäkin olla piti, ja valkoista tarvitaan aina kirkastamaan ilmettä. Ja niin uuden kukkapenkin teemaksi tuli Pohjoismaiden liput, Pohjolan ystävä kun olen.

En kyllä ihan tiukka tämän teeman kanssa jaksanut olla. Oranssiakin mukaan tuli, ja vähän tummaa lilaakin. Ja koska loppukesän taimialennusmyyntien huumassa tein kaikenlaisia suunnittelemattomia hankintoja, niin saattaa sieltä vielä joitain muitakin värejä nousta.

Koska kukkapenkki on iso, se tarjoaa väliaikaisen istutuspaikan myös joillekin sellaisille perennoille, jotka tänä kesänä siirtyvät uuteen paikkaan. Kukkapenkin olisi tarkoitus kasvaa sekä varjoisampaan että aurinkoisempaan suuntaan. Sen vieressä oleva vanha kanto on vihdoinkin niin laho, että sen voi vaikka potkia tuusannuuskaksi.

Nyt on jännittävää nähdä, ovatko kaikki istutukset selvinneet hengissä ja mitä kaikkea penkistä alkaa kasvaa. En tullut kirjanneeksi kaikki hankintoja muistiin, puhumattakaan siitä että olisin tehnyt istutuskartan. Sen teen tänä kesänä, jos vain tunnistan kaikki hankintani. Punaisia tulppaaneja ja valkoisia narsisseja odotan näkeväni pian. Ensimmäiset kukkijat oli valkoinen jouluruusu ja sinikeltainen kevätkurjenmiekka, aivan linjassa väriteeman kanssa.

Vyöhykkeeseensä on tyytyminen

Tällä viikolla on ystävien facebook-päivityksissä näkynyt  kukkivia magnolioita Lontoosta ja sinisateita Shanghaista. Moiset ihanuudet aiheuttavat väistämättä vyöhykekateuden tunteita, kirjailija Mari Mörön termiä lainatakseni.

Vyöhykekateus iskee pahimmin juuri keväällä, kun eteläisemmissä puutarhoissa jo kukkii, mutta meillä on vielä harmaata ja ankeaa. Magnoliat, sinisateet sekä pensaspionit aiheuttavat pahimmat kouristukset, mutta ovat silti niitä kasveja, joista en edes haaveile. Tai vain pikkuisen.

Ei magnolioita, ei sinisadetta, mutta sentään järvimaisema.

Kun vuosia sitten kiertelimme toukokuun puolivälissä etsimässä asuntoa Kööpenhaminan pohjoispuolen huvila-alueilta, lähes joka pihalla kukki magnolia. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt sellaisia määriä magnolian kukkia. Kukinta on jokakeväinen, joskin lyhytaikainen nautinto. Tanskan vyöhykkeillä magnoliat kasvavat suuriksi, eivätkä pakkastalvetkaan näyttäneet vaikuttavan kukintaan. Mutta Suomen talvea ne kestävät huonosti.

Hienoimman sinisateenkin olen nähnyt Tanskassa, Kööpenhaminan kasvitieteellisessä puutarhassa. Sen kukkiessa suuntasin monta kertaa viikossa sitä ihailemaan. Kunnes yhtenä talvena se oli leikattu alas. Ymmärrän kyllä miksi, sillä sen varret olivat valtavan paksut ja koko kasvi painoi varmaan tuhansia kiloja ja uhkasi tuhota tukimuurinsa. Mutta surku kuitenkin. Suomessa en ole koskaan nähnyt kukkivaa sinisadetta.

Pensaspioneihin olen aivan heikkona. Tallinnassa pihallamme kasvoi suuri puuvartinen pensaspioni, joka teki lautasenkokoisia karmiininpunaisia kukkia suuret määrät joka kevät. Istutin samanlaisen meille. Valitsin aurinkoisen ja rauhallisen kasvupaikan. Peittelin talveksi, lannoitin ja hoivasin. Pioni paleltui joka talvi maata myöten, mutta teki aina pari terhakkaa lehteä ja kasvoi puolimetriseksi kesän aikana. Ei kukkinut kertaakaan. Ja yhtenä keväänä se oli sitten kokonaan kuollut.

Viron vyöhykkeet loppuvat sinne mistä Suomen alkavat, Tanskaan on monta vyöhykettä välissä. Osaansa on puutarhurin tyytyminen, ja ennen kaikkea vyöhykkeeseensä. Vyöhykekateuden kanssa tulee parhaiten toimeen, kun tunnustaa tosiasiat. Säästää itseään ja kukkaroaan. Ja jos olen rehellinen, niin sinisade ja magnolia eivät edes sopisi tähän meidän puolivilliin ja metsäiseen tyyliin. Liian eteläisiä ja hienoja. Mutta pensaspioni ehkä kuitenkin. Tästä vain 100 kilometriä etelään se karmiininpunainen pensaspioni kukkii tänäkin keväänä upeasti.

Ja hytiseviä orvokkeja.

Kukkapenkki jota ei ole

Vuosi sitten kevättalvella tulin tilanneeksi neidonruusun, koska jotain piti tilata, jotta sai kaupan päälle pussillisen liljanmukuloita.  Liljoille oli paikka, mutta ruusupensaalle se piti toukokuussa löytää.

Katse kääntyi talontakaisen lauta-aidan vierustalle. Vinosti kohti rantaa laskeutuva aidanvieri on sekä kuiva että varjoisa, joten ihanteellinen paikka se ei ole oikein millekään. Mutta makuuhuoneen  ikkunasta, aamukatseeni ulottuvilta, näkyy juuri tuo tylsä aita, joten päätin, että neidonruusun paikka on siinä, suoraan ikkunan edessä.

Tein kohopenkin: asensin suodatinkankaan, reunuskivet ja kippasin mullan penkkiin. Istutin ruusun ja sen seuraksi heittelin tuliunikkojen siemeniä. Ruusu juurtui, näytti viihtyvän ja teki monta sievää kukkaakin.  Syyskuussa istutin kukkasipuleita ruusun juurelle kevättä kaunistamaan.

Jätevesisysteemimme reistaili kesällä. Kaivinkoneen oli tultava apuun. Päivä koitti lokakuussa. Neidonruusupenkki oli hyvin merkitty eikä lähelläkään kaivukohtaa. Ei auttanut. Pilkkopimeänä iltana ei heti nähnyt, mitä kaivinkoneporukka oli saanut aikaan, mutta seuraavana päivänä paljastui, että maata oli talon nurkalta nostettu monta kymmentä senttiä ja samalla oli pyyhkäisty olemattomiin koko neidonruusupenkki. Jäljellä ei ollut yhtikäs mitään. Neidonruusu oli joutunut kaivinkoneen kauhaan hirmuiseen. Ja ties minne sieltä. Järkytys ei ollut ihan pieni.

Muutama tulppaaninvarsi ja jokin muu sipulikukka ovat nyt tänä keväänä nousseet esiin vallan uudesta paikasta, parin metrin päässä istutuspaikastaan. Mahtaakohan itse neidonruususta tulla elonmerkkejä?

Mutta tänä keväänä en siis herättyäni luo katsettani kukoistavaan kukkapenkkiin, vaan siihen kohtaan aidan vieressä, jossa sitä ei ole. Ja mietin, mitä tilalle. Köynnöshortensia? Villiviini? Vai peräti flammentanz-köynnösruusu?

Maiden's Blush, istutettu 2004, siirretty 2009

En voi kuvata jotain mitä ei ole, mutta tässä kuvassa kesältä 2011 on vanhempi neidonruusu ja illakoita, hiukan alempaa rinteestä.

Ahtaaksi käy viherhuone

Tänä viikonloppuna eivät säät suosineet ulkohommia, joten niin rautaharava kuin voimasaksetkin ovat saaneet nojailla seinään. Puutarhuri on keskittynyt siemeniin, taimiin ja puutarhamessuilta hankittuihin tulokkaisiin.

Oppineittenkukkien ja tuuliunikoiden siemenet pääsivät istutusmultaan ja olohuoneen lämpöön itämään. Zinnioita olen kasvattanut siemenestä monta kertaa ja aina on onnistunut. Ei haittaa vaikka taimet olisivat alkukesästä millaisia ruikuloita tahansa, siitä ne vahvistuvat ja kukkivat loppukesästä hienosti. Tuuliunikko on uusi kokeilu. En ole ennen esikasvattanut mitään unikkoja, mutta tämän pussissa sitä suositeltiin.

Siemenestä kasvaneet dahliat siirsin isompiin ruukkuihin, kunkin omaansa. Itivät hyvin ja kasvavat nopeasti. Niitä on aika monta, joten voi olla että niitä riittää kevään mittaan tuliaisiksikin. Viime vuonna kelloköynnöksiä kasvoi yli oman tarpeen, mutta nyt niitä on juuri sopivasti kolmeen isoon ruukkuun. Niistä venähtäneimmät latvoin nyt.

Dahlioita, pelargoneja ja perennoja

Puutarhamessuilta ostin 8 ihmekukan mukulaa ja laitoin ne tänään kahteen ruukkuun. Niitäkin kokeilen nyt ensimmäistä kertaa enkä tiedä niiden hoidosta mitään, mutta eivät kai ne voi vaatimuksiltaan paljon dahlioista poiketa.

Muita ostoksiani olen vain ihaillut. Kaksi pelargonia ja neljä perennaa. Valkoinen kevätkylmänkukka avasi heti kukkansa, mikä sulokkuus. Se pääsee siniviolettien kylmänkukkien viereen, mutta en uskalla sitä vielä näin kylmällä säällä istuttaa ulos.

Kun koristetupakat ja purppuravaulatkin ovat itäneet ja siirtyneet viherhuoneeseen, alkaa siellä olla ahdasta. Viherkasvit ovat saaneet muuttaa yksi toisensa jälkeen muualle taloon. Lähestyy myös se aika keväästä, jolloin tehdään  ruokaa, joka ei valmistu matalissa vuoissa tai tarjoilla laakeista astioista, sillä ne ovat kaikki muissa tehtävissä taimien alla.

Kevätkylmänkukka

Sammal on kaunista

Huhtikuun alussa mikään muu ei ole vihreää kuin sammal. Sammaleesta sanotaan, että se kasvaa hitaasti, ja lapsia varoitetaan repimästä sammalta kivien päältä. En ymmärrä, mihin moinen luulo perustuu. Oikeasti sammal kasvaa sangen nopeasti ja salakavalasti. Paljas kallio peittyy sammaleeseen parissa vuodessa.

Erityisen vikkelästi sammal valtaa nurmikon. Meidän alapihan nurmikko ei ole koskaan ollut mikään englantilaistyyppinen rikkaruohoton ja tasainen nurmikenttä, mutta on sitä vuosien varrella enemmän tai vähemmän pakosta uudistettu joiltain kohdin. Muutaman vuoden ajan uudistetussa kohdassa kasvaa nurmea, mutta väistämättä tulee aina kevät, jolloin lumen alta paljastuukin sammalalue. Tätä nykyä sammal peittää lähes koko alapihan, viimeksi nurmettamaani n. 10 neliön aluetta lukuunottamatta.

Aivan rannassa sijaitseva nurmikkoalue on keväisin märkä ja sateisina kesinä litimärkä. Maa on tiivistä ja hapanta eikä siihen millään helpoilla keinoilla tuuletusreikiä tehdä. Lannoituksen, tuhkan ja kalkin kanssa on oltava varovainen, sillä ne päätyvät kovin helposti järveen.

Jos nurmikkoa ei leikattaisi, siellä kasvaisi voikukkia, päivänkakkaroita, niittyleinikkejä ja tietysti vuohenputkea. 80-luvulla lupiini oli ottamassa vallan, mutta se on sentään saatu karkotettua.

Violetit krookukset ovat levinneet sammaleen sekaan ihan itsestään, ja niitä nousee sieltä täältä. Muunväriset krookukset eivät tällä leviä, en tiedä miksi. Itse olen istuttanut talventähtiä ja scilloja.

Jotain herkullistakin sammaleen alta löytyy: isolta alalta ihan rannassa on jokin otus rapsutellut sammalta irti oikein sievästi palkeenkielinä. Epäilty on mustarastas. Kiitos sille, saa sitä sammalta rapsutella, vaikka se kaunista onkin. Onhan?

PS. Talventähtiä on nyt kukassa 12.