lauantai 11. lokakuuta 2014

Palautteen aika


On jotenkin kummallisen vapauttavaa tyhjentää kesäkukka- ja yrttiruukkuja. Ei lainkaan haikeutta, vaan sellainen tunne, että aika aikaansa kutakin. Samalla kun repii kukintansa lopettaneet kukat irti ruukusta ja riipoo kukkavarret kompostiin, voi antaa kullekin kukalle palautetta kuluneesta kasvukaudesta. "Hyvin meni. Kaikkesi annoit ja hienosti kukit koko kesän. Vaikka oli välillä niin vaikeaa". Tai "Pikkuisen jäi parantamisen varaa. Odotin paljon hienompaa kukintaa. Mutta ei hätää, yritetään uudelleen ensi vuonna". Ja "Oli hauska tutustua, mutta suhteemme loppuu kyllä tähän".

Samalla voi tutkailla omaa toimintaansa. Olisiko pitänyt aloittaa esikasvatus aiemmin? Kastella paremmin? Oliko ruukku tarpeeksi valoisassa paikassa? Syksyllä pää on aina täynnä ajatuksia siitä, mitä teen toisin ensi vuonna. Joskus joku ajatuksista säilyy päässä talven yli, useimmiten ei. Vaikka kuinka monta kertaa olen muistanut joskus keskikesällä että "ai niin, jos toimin näin, niin tulos on tämä". Mutta kyllähän sitä joskus jotain oppiikiin ja vielä muistaa oppimansa.

Tai saa idean. Ryytyneet kesäkukat päätyivät kompostoriin, mutta yrtit istutinkin kasvulaatikoihin lehtikaalin ja persiljoiden seuraksi. Laatikoissa on tyhjää tilaa pois siivottujen vihannesten jäljiltä. Persiljat ja lehtikaalit eivät pakkasesta piittaa, vaan satoa saa lumen tuloon asti ja vähän senkin jälkeen. Oregano, rosmariini, sitruunamelissa, suolalehti ja pikkusamettikukka saavat kasvaa laatikoissa kunnes kuukahtavat. Nyt kasvimaani näyttääkin taas aivan vihreältä ja kukoistavalta. Mutta sain kuitenkin monta ruukkua tyhjäksi ja kumoon talvea odottamaan.

Täydentynyt kasvimaa

Tänä viikonloppuna siirrän loput talvehtivista pelargoneista ja bougainvillean lopullisesti sisätiloihin. Loput kesäkukat saavat kukkia ulkona kunnon pakkasiin asti. Jos lämpöinen syksy jatkuu, niin loput kymmenkunta ruukkua tyhjennän marraskuussa. Sitten olisin valmis istuttamaan muutaman kanervan talven iloksi, mutta yleensä siinä vaiheessa kanervia ei enää tahdo kaupoista löytyä.

Istutin tämän syksyn viimeiset kukkasipulit. Yhteensä sipuleita tuli istutettua noin 550. Tein rantaan uuden, pienen istutusalueen narsisseille, kokeilumielessä. Kerros sanomalehteä, säkki multaa, 30 narsissia keskelle, krookuksia reunoille, toinen säkillinen multaa päälle. Voi tietysti olla, että jos vesi on keväällä kovin korkealla, niin koko kokeiluni kelluu tiehensä, mutta jos koe onnistuu, niin tulevina vuosina rannasta nousee monta ihanaa narsissia.

Kukkasipuleita en kiittele tai moiti, vaan kannustan: "Koita nyt pärjäillä siellä maan alla talven yli ja kuki sitten keväällä oikein aikaisin. Nähdään silloin!"


1 kommentti:

  1. Syksy on ihanaa aikaa. Kesä on uurastettu ja nautittu kukkasten loistosta. Nyt puutarha muun luonnon kanssa aloittaa lepoajan. Vielä on syksyistä väriloistoa jäljellä ja syystöitä puutarhassa, mutta pian levätään ja sunnitellaan tulevaa kesää.

    Oli ihanaa käydä kesän aikana vierailulla. Hyvää syksyä puutarhaanne

    VastaaPoista