sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Amaryllis joulukalenterina

30.11.
Minun joulukalenterini on amaryllis. Ostan marraskuun puolivälissä suurimman löytämäni amarylliksen sipulin, mielellään sellaisen jossa ei vielä ole kukkavarsia nimeksikään. Laitan sipulin amaryllismaljakkoon niin että juuret ovat vedessä, sipuli kuivana ja asetan maljakon sipuleineen korkeaan siniseen maljakkoon viherhuoneeseen. Sitten alan seurata kasvua.

Kukkavarret kasvavat parhaimmillaan monta senttiä päivässä. Parissa viikossa ne kurkkivat puolimetrisenstä maljakosta. Aina ei kuitenkaan käy yhtä onnellisesti kuin tänä vuonna: ensimmäinen kukka aukesi 1. adventtina. Väri oli tosin yllätys, luulin ostaneeni valkoisen.

Amaryllis kasvaa pituutta ja aukaisee kukkiaan vähintään jouluun asti. Kolmaskin kukkavarsi on aluillaan. Se kukkii vasta joulun jälkeen. Viimevuotinen joulukalenterini kukki vielä helmikuussa.

Ei tosin haittaa, vaikka joulunodotuskukkieni kukinta loppuu ennen joulua. Jouluksi haluan kuitenkin punaisia tulppaaneja ja muutaman punaisen joulutähden. Adventtiajan kukkani ovat muita kuin punaisia.

Adventtikynttelikön seurana on valkoisia joulutähtiä. Hyasintit saavat olla kaikenvärisiä, eniten pidän voimakkaan violeteista. Hyasinteista poistan mullan kokonaan ja asetan ne hyasinttimaljakkoihin juuret vedessä. Ne kasvavat viherhuoneen viileydessä hitaasti, mutta tuoksuvat kuitenkin miedosti koko joulukuun. Kukkineet vaihdan uusiin.

Valkoisen jouluruusun istutan multaan ja asetan sen seuraksi muutaman valkoisen hyasintin. Jouluruusu kukkii lakkaamatta monta kuukautta, mutta hyasintit vain noin viikon. Vaihdan ne kertaalleen uusiin ennen joulua. Jouluruusun olen tällä lailla saanut selviytymään kevääseen hengissä.  Viime joulun jouluruusu tekee parhaillaan kukkapenkissä lehtikerroksen alla nuppuja.

Jouluruusu ja hyasintteja mullassa ja vedessä


1 kommentti:

  1. Ihanan värinen kukka. Itse talvetin kylppärissä peilikaapin päällä omani. Nyt on pieni tynkä jo kasvanu. Saa nähdä kerkiääkö kukkaan juhlapäiviksi.

    VastaaPoista