sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Hyvä mieli

Hyvä mieli tulee kun:

1. Istuttaa toiset 200 kukkasipulia. Vaikka oli suunnitellut olevansa hillitty sipuleiden kanssa tänä syksynä. Itsehillintä oli teillä tietämättömillä, kun kotimatkalla kaarsin Bauhausin pihaan ihan vain kurkkaamaan, millaisia sipuleita siellä oli tarjolla. Valikoima oli niukahko, mutta siellä oli kuitenkin monia erilaisia kasvitieteellisiä tulppaaneja eli juuri niitä, joihin olen tänä syksynä heikkona. Ei niitä voinut vastustaa. Lisäksi pikkuisen talventähtiä, kirjopikarinliljoja ja tähtihyasintteja.

Eilen sataa tihuutti eivätkä multahommat innostaneet. Mutta tänään on ollut juuri sopiva sää, ja huomiseksi on vielä sadettakin luvassa. Osa kukkapenkeistä on yllättävän kuivia, joten jos sadetta ei tule kunnolla, niin kasteltava on vielä tähänkin aikaan vuodesta.

Talon takana tulin kurkanneeksi seinän vierustalla nojailevan levyn taakse. Kas, siellä lymysi kuivumassa 7 ruukullista pääsiäisen ruukkunarsisseja. Jos olisin muistanut tämän kätkön, niin olisin ehkä onnistunut olemaan hiukan hillitympi kun sähköpostiini napsahti menneellä viikolla viesti kukkasipuleiden nettialesta. Joten istutuslapio ei pääse vieläkään talvilevolle.

2. Ikkunakukkapenkki palasi takaisin. Sänkyni viereisestä ikkunasta näkee taas suoraan kukkapenkkiin. Perustin uuden penkin vuosi sitten tuhoutuneen tilalle. Laajennan sitä pikkuhiljaa. Nyt nostan multaa niin, että kippaan kasvusäkkien ja kukkaruukkujen mullat sinne sitä mukaa kun tyhjennän niitä. Istutin persiankeltaruusun ja kaksi ulkomurattia sekä keltaisia ja punaisia apeldoorn-tulppaaneja. Tänään tein laajannusosan, johon tuli kolmea sorttia pikkutulppaaneja sekä kirjopikarinliljoja.

3. On tyhjennetty kompostori. Mikään ei lämmitä puutarhurin sydäntä niin kuin kompostorin tyhjentäminen. Viime syksyn ja kevään talousbiojäte on kompostoitunut kesän yli, ja nyt kompostori käännettiin nurin ja tyhjennettiin. Multa jatkaa maatumista pressun alla ja on valmista kukkapenkkitavaraa ensi kesänä. Toinen kompostori on kesän jäljiltä täynnä, ja se saa maatua rauhassa talven yli. Puutarhajätteen kompostori on vasta puolillaan, joten sinne mahtuu vielä hyvin kesäkukkajäte. Kompostointitilanne on kaiken kaikkiaan hyvä.

4. Olisi tyylikkäämpää lopettaa kolmeen, mutta sen enempää maan alla olevista sipuleista, juuri perustetusta kukkapenkistä kuin kompostoinnistakaan ei saa kovin kummoista kuvaa, joten olkoon neljäs hyvän mielen aihe lämmin lokakuu ja kesäkukkien jatkuva ulkoilmaelo. Bougainvillea, tuoksupelargonit ja mårbackat kukkivat edelleen ulkona. 

Tuoksupelargonit ja syksy


1 kommentti:

  1. Tuo on aivan totta. Aina kun syksyllä käy kukkasipuleita niin niitä tulee hankittua huomattavasti enemmän kuin oli tarkoitus. Nyt kuitenkin tänä syksynä en aio istuttaa yhtään kevät sipulia. Kun on tarkoitus myydä puuhamaa niin en enää lisää hoidettavaa. Vaan hoidan sen mitä on jo maahan istutettu. Olen tosin vienyt jopa siskon puutarhaan talteen, sellasta mitä en halua antaa myynnin mukana pois.

    VastaaPoista