lauantai 2. huhtikuuta 2016

Voitto jäniksistä

Lumet ovat sulaneet Espoon perukoiltakin. Tein kevään ensimmäisen kukkapenkkikierroksen kapean rautaharavan ja sekatöörien kanssa. Ajattelin vain hiukan rapsutella, katkoa suurimpia talventörröttäjiä ja tarkastella talven ja jänisten tekemiä tuhoja. Mutta kuten aina, innostuin, ja putsasin suurimman osan kukkapenkeistä ihan perusteellisesti. Olin viimeksi käynyt kierroksella kolme päivää aikaisemmin eikä silloin ollut vielä mitään muuta kuin jouluruusut kukassa. Siksi olinkin tosi yllättynyt kun keskellä alapihan pitkää kukkapenkkiä krookukset olivat avanneet kukkansa. Viime vuonna jänikset söivät kaikki krookukseni. Jäniksiä on tänä talvena ollut tosi paljon, joten ajattelin että samoin käy nytkin. Voi olla että käykin, mutta ainakin ehdin edes nähdä krookuksia. Voitto se on pienikin voitto.

Krookukset
Ja oli muutakin herännyt:

  • talventähti kukkii sekä alapihalla että uudessa paikassa talon takana, niin että näen ne sänkyni vieressä olevasta ikkunasta. 
  • kevätkellot, suosikkini, kukkivat entistä runsaampina rinteessä. Niiden vieressä monta vuotta murjottaneet lumikellot ovat myös tehneet muutaman kukan.
  • kevätiris 'Katharine Hodgkin' löytyi lehtikasan alta nupulla. Kun se pääsi aurinkoon, kukat olivat puolen tunnin kuluttua auki.
  • ensimmäiset sinivuokot avaavat juuri kukkiaan.
  • raparperi on tehnyt jo kaksi hienoa punaista alkua.
  • ruohosipuli ja oregano ovat heränneet.
  • sitruunaperhonen lenteli pitkin pihaa.
Kevätiris 'Katharine Hodgkin'

Jänikset ovat hoitaneet myös kukkapenkkien kevätlannoituksen, papanoita on joka paikassa. Ne ovat myös syöneet persiankeltaruusun lähes maan tasalle. Viime kesänä istutetusta rinneangervosta on jäljellä kymmensenttiset tapit. Pinkki atselea on menettänyt viime kesänä kasvattamansa kolmannen oksan, mutta saanut, toistaiseksi, pitää suurimman osan nupuistaan.

Vesirottien kukkapenkeissä tekemistä vahingoista on vielä liian aikaista sanoa mitään.

Vielä on yöpakkasia pitkään, joten peittelin laventelit ja pensaspionit kuivien lehtien alle.

1 kommentti:

  1. Siis oli jo perhonen?! Ihana lukea, kuinka puutarhasi heräilee. Ei kai sinulle tullut yllätyksenä, että innostuitkin rapsuttelemaan kukkapenkkejä oikein kunnolla :) Terkut, Anne

    VastaaPoista