maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kesäkukkia

Laskin, että kasteltavia kesäkukkaruukkuja on nyt yli neljäkymmentä. Tämän lisäksi on vielä parikymmentä muuta kastelukohdetta: yrttiruukut, vihannessäkit ja kasvulaatikot sekä viherhuoneessa kasvavat pelargoniat ja basilikat. Ei ihme, että suhtaudun suopeasti kesäsateisiin.

Itse siemenestä kasvattamani kesäkukat, tsinniat, dahliat, kelloköynnökset, leijonankidat, koristetupakat, ihmekukat ja muut eivät kuki vielä aikoihin, joten alkukesän kukkivat silmänilot on luotava kaupan kukilla. Niitä on tosin vuosi vuodelta vähemmän. Kööpenhaminan vuosina, kun usein ehdimme Espooseen vasta juhannukseksi, livistin kesäkukkaostoksille heti kun auto oli tyhjennetty ja istutin ruukkukaupalla kukkia saunamökin portaille ja kiviterassille.

Kesän juhlatkin tuppaavat aina osumaan alkukesään, jolloin omista kesäkukkaruukuistani ei ole pihaa ja terasseja kaunistamaan. Vain talvehtineet pelargonini kukkivat jo kesäkuussa, mutta kyllä niidenkin kukinta on parhaimmillaan vasta myöhemmin kesällä.

Pohjoismaissa ollaan kesäkukkaistutuksissakin usein elegantin hillittyjä ja värejä yhdistellään aika varovaisesti. Esimerkiksi Eduskuntatalon sinänsä hieno kesäkukkapenkki on aina sinivalkoinen, tietysti talon henkeen sopivasti. Mutta voisi siellä joskus jotain muutakin olla, ainakin silloin kun ei ole mikään erityinen juhlavuosi. Etelämpänä näkee paljon riehakkaampaa menoa. Tässä kuva Brysselin kaupungintalon sisäpihalta tänä keväänä: monta väriä, mutta sulassa sovussa.

Väriharmoniaa Brysselissä

Itse olen aivan liian jämähtänyt viileisiin väreihin, vaaleanpunaisiin ja liloihin. Lisäksi sinistä, valkoista ja harmaata. Tämä johtuu osittain pelargoneistani. Muiden kukkien täytyy sopia yhteen niiden pinkkien sävyjen kanssa. Mutta tänä vuonna olen sentään vähän irroitellut. Punainen, upean tummanpunainen, puoliriippuva, isokukkainen pelargoni pääsi saunamökin ovenpielen amppeliin, yhdessä hopeaputouksen ja härmesalvian kanssa. Ja kukkaportailla, uuden talon terassin reunoilla on sekakukkaistutuksissa myös oranssia.

Punaista saunalla
Myöhemmin kesällä tsinniat, dahliat ja ihmekukat kukkivat  kaikissa väreissä, bougainvillean  vieressä. Jos sen kukinnasta nyt mitään tulee, se kun näyttää panneen kovasti pahakseen kylmästä ja sateesta. Samoin kävi toiselle väriläiskälle, portulakalle. Se lakkasi kokonaan kukkimasta juhannuksena ja koittaa nyt toipua viherhuoneessa.

Oranssia portailla







1 kommentti:

  1. Ihania kuvia. Itsellä tänäkesänä todella vähän kesäkukkasia. Johtuu siitä että olemme etsimässä pysyvää asuntoa maalta ja myymässä puuhamaata.

    VastaaPoista