perjantai 21. maaliskuuta 2014

Selviytyjät: kevätkello ja krookus

Olen ollut tämän poikkeuksellisen talven ja kevään takia kovasti huolissani kasvien selviytymisestä. Eniten huolta ovat aiheuttaneet viime kesänä istuttamani lukuisat perennat, joista jotkin alkoivat jo pari viikkoa sitten osoittaa kasvun merkkejä. Jos niillä olisi päällään viimekeväiset hanget, niin kaikki olisi hyvin. Uusien perennojen selviytymisestä ei voi vielä moneen viikkoon sanoa mitään.

Huolta olen kyllä kantanut myös kevätkukkijoista. Ne alkoivat kasvaa pari viikkoa sitten. Ennen viime viikonlopun lumipyryä ja tämän viikon pakkasia kukkaan ehti kevätkello. Yhdestä krookuksesta saattoi myös jo päätellä, minkävärinen on kukka. 

Ihan turhaan huolehdin. Sekä kevätkello että krookukset ovat jatkaneet kasvuaan lumen alla ihan kuin joka yö ei olisikaan ollut 10 astetta pakkasta. Lumi on tänään sulanut ja nyt kukat näyttävät tältä.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti