lauantai 22. maaliskuuta 2014

Flora ja fauna

Ensimmäiset sinivuokon nuput, 21.3.
Tälle tontille rakennettiin kesämökki vuonna 1938. Niiltä ajoilta ja erityisesti 40-luvulta ovat peräisin pihan muodot, kiviterassi, pengerrykset ja kiviaita. Rantaviivaakin on tuolloin muokattu. Aikoinaan täällä oli hyvin hoidettu puutarha, perunamaa ja kasvimaa. Sitten tuli vuodet tai ehkä pikemminkin vuosikymmenet, jolloin puutarha sai elää omaa elämäänsä aika rauhassa. Kun tästä 90-luvun alussa tuli meidän, ensimmäiseksi piti alkaa kunnostaa rakennuksia, ja puutarha jäi aika vähälle huomiolle. Varsinaisesti tästä on puutarhaa uudelleen ryhdytty tekemään vasta sen jälkeen kun muutimme tänne pysyvästi neljä vuotta sitten. Sitä ennen tapahtui viimeisin iso myllerrys: rakensimme yläpihalle vanhan talousrakennuksen ja parkkipaikan tilalle talon. Kalliota räjäytettiin ja soraa tuotiin tilalle. Mutta noin puolet tontista eli koko alapiha on aivan ennallaan.

Flora eli täällä kasvaa muun muassa:


Puita: yli 300 vuotta vanha mänty keskellä pihaa, nuoria ja vanhoja koivuja, muutama kuusi, vanha pihlaja, nuori vaahtera ja jokin pajunsukuinen roskaava lehtipuu. Männyn iän voi arvioida siitä, että yhtä paksu mänty kaadettiin ja sen vuosirenkaat laskettiin.

Pensaita: valkokirjokanukka, unkarinsyreeni, rinneangervoja, vanhempi ja nuorempi atsalea, spirea

Tervetulleita luonnonkukkia: kieloja, sinivuokkoja, valkovuokkoja, keltakurjenmiekka, ulpukat

Ei niin tervetulleita luonnonkukkia:  saunakukka, kuisma ja lukuisa joukko erilaisia keltaisia mitäliekukkia.

Syötävää: mustikka, ahomansikka, vadelmia, kantarellejä

Karkulaisia: puutarhamansikka, lupiini, akileija, sormustinkukka, malva

Rikkaruohoja: kaikki mahdolliset ja tunnetut lajit, uskoakseni


Kotieläimiä ei ole, mutta jotain kuitenkin.

Fauna eli täällä asuu, elää tai kuljeskelee muun muassa ja tietääksemme:


Tervetulleita: perhoset, pikkulinnut, sisiliskot ja vaskitsat

Vähemmän tervetulleita: jänikset ja vesirotat, hiiret ja päästäiset, myyrät ja kontiaiset, räkätit ja varikset

Kunhan kuljeskelevat:  pari kissaa, kettu, rantakäärme, telkät ja naapurin karkaileva mäyräkoira

Siili olisi tervetullut, mutta yhtään ei ole nähty sitten 90-luvun.


                                    

2 kommenttia:

  1. Kiva katsaus pihan historiaan ja "eläjiin". Oliko tuossa lueteltu pihan vanhat kasvit, ne jotka kasvoivat ennen muuttoanne? Itse aloin viime kesänä tehdä puutarhapäiväkirjaa ja aloitin sen luetteloimalla kaikki kasvit, jotka muistin pihalla kasvaneen isovanhempieni aikana. Samoja kasveja on edelleen aika paljon jäljellä. Haastattelin myös henkilöä, joka oli nähnyt pihan perustamisen. Tämä oli kiva projekti ja valaisi aika paljon 1940-50-lukujen pihaideologiaa.

    VastaaPoista
  2. Luettelin tuossa kasveja, jotka kasvavat muualla kuin kukkapenkeissä. Osa on vanhaa perua, osa minun istuttamiani silloin kun tämä oli kesämökkinämme Perennoista ja muista kukista kirjoittelen jatkossa.

    Enää ei ole ketään joka voisi kertoa millainen puutarha täällä ennen oli. Joitain valokuvia meillä on ja muutama taulukin. Niistä voi päätellä että ainakin pioneja on ollut, mutta niistä ei enää 80-luvulla ollut jälkeäkään.

    Hieno tuo päiväkirjaprojektisi!

    VastaaPoista