lauantai 5. huhtikuuta 2014

Ahtaaksi käy viherhuone

Tänä viikonloppuna eivät säät suosineet ulkohommia, joten niin rautaharava kuin voimasaksetkin ovat saaneet nojailla seinään. Puutarhuri on keskittynyt siemeniin, taimiin ja puutarhamessuilta hankittuihin tulokkaisiin.

Oppineittenkukkien ja tuuliunikoiden siemenet pääsivät istutusmultaan ja olohuoneen lämpöön itämään. Zinnioita olen kasvattanut siemenestä monta kertaa ja aina on onnistunut. Ei haittaa vaikka taimet olisivat alkukesästä millaisia ruikuloita tahansa, siitä ne vahvistuvat ja kukkivat loppukesästä hienosti. Tuuliunikko on uusi kokeilu. En ole ennen esikasvattanut mitään unikkoja, mutta tämän pussissa sitä suositeltiin.

Siemenestä kasvaneet dahliat siirsin isompiin ruukkuihin, kunkin omaansa. Itivät hyvin ja kasvavat nopeasti. Niitä on aika monta, joten voi olla että niitä riittää kevään mittaan tuliaisiksikin. Viime vuonna kelloköynnöksiä kasvoi yli oman tarpeen, mutta nyt niitä on juuri sopivasti kolmeen isoon ruukkuun. Niistä venähtäneimmät latvoin nyt.

Dahlioita, pelargoneja ja perennoja

Puutarhamessuilta ostin 8 ihmekukan mukulaa ja laitoin ne tänään kahteen ruukkuun. Niitäkin kokeilen nyt ensimmäistä kertaa enkä tiedä niiden hoidosta mitään, mutta eivät kai ne voi vaatimuksiltaan paljon dahlioista poiketa.

Muita ostoksiani olen vain ihaillut. Kaksi pelargonia ja neljä perennaa. Valkoinen kevätkylmänkukka avasi heti kukkansa, mikä sulokkuus. Se pääsee siniviolettien kylmänkukkien viereen, mutta en uskalla sitä vielä näin kylmällä säällä istuttaa ulos.

Kun koristetupakat ja purppuravaulatkin ovat itäneet ja siirtyneet viherhuoneeseen, alkaa siellä olla ahdasta. Viherkasvit ovat saaneet muuttaa yksi toisensa jälkeen muualle taloon. Lähestyy myös se aika keväästä, jolloin tehdään  ruokaa, joka ei valmistu matalissa vuoissa tai tarjoilla laakeista astioista, sillä ne ovat kaikki muissa tehtävissä taimien alla.

Kevätkylmänkukka

4 kommenttia:

  1. Onpa sulla paljon lajeja kasvamassa. Tuuliunikosta en ole kuullutkaan, tuliunikosta kyllä. Minkälainen tuuliunikosta pitäis tulla? Hauskasti kuvaat laakeiden astioiden häviämistä toiseen käyttöön; mullakin on jo iso teflonvuoka siirtynyt orvokkipurkkien alle, kun vanhat tarjottimet loppuivat. Onnea kasvatuspuuhiin! t. Marja

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Marja. Tuuliunikko (wind poppy, vindvallmo) näytti siemenkatalogissa niin hienolta että pakko oli ottaa kokeiluun, unikoista kun muutenkin pidän. Pussin kuvassa ne ovat oransseja, teksti sanoo "flame coloured". Siemenet ovat paljon muiden unikkojen siemeniä suurempia ja väriltään valkoisia.

    VastaaPoista
  3. Pia, kiitos kuvista! Ne tekee sinun tarinoille silmät :)
    Nyt kun minulla ei ole edes pientä pihaa, saan suurta iloa näistä sinun kokemuksista. Terv. Pirjo

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista, Pirjo. Sait hymyn huulilleni!

    VastaaPoista